Teknisen alan myyntikoulutus nosti taidot uudelle tasolle

Petri Asikainen, teknisen alan myyntikoulutus

Helaform Oy:n kotimaan myynnissä toimiva Petri Asikainen kaipasi lisää varmuutta myyntitilanteisiin ja omaan tekemiseensä. Tekninen myynti  liiketoiminnan ammattitutkinto (ent. myynnin ammattitutkinto) kehitti hänen taitonsa aivan uudelle tasolle.

– Koulutus oli sisällöllisesti ja ajallisesti lähes täydellinen paketti, joka soveltui minulle täsmälleen, kiittää Asikainen.

Eräänä päivänä liukuovijärjestelmiä valmistavan Helaformin toimitusjohtaja Tiia Lahtisen puhelin soi.

– Puhelu oli yksi parhaita, mitä olen vastaanottanut. Petri Asikainen kysyi meiltä harjoittelupaikkaa ja vaikka sellaista ei ollut tarjolla, halusin haastatella häntä, kertoo Lahtinen.

Yrityksen kotimaan myynnissä nyt jo pari vuotta toiminut Asikainen vaihtoi uuden työpaikan myötä myös alaa. Hän omaksui Helaformin yrityskulttuurin ja tuotteet nopeasti. Idea teknisen alan myyjille suunnatusta koulutuksesta heräsi Rastorin* mainoskirjeestä.

– Myyntikokemuksen puute näkyi pienenä epävarmuutena asiakkaan kohtaamisessa. Olen erittäin tyytyväinen koulutukseen jo pelkästään siksi, että Petri kokee saaneensa sen mitä lähdettiin hakemaan, Lahtinen toteaa.

Petri Asikaisen kokemuksia teknisen myynnin liiketoiminnan ammattitutkinnosta, katso video.
Petri Asikainen suoritti teknisen myynnin liiketoiminnan ammattitutkinnon.

Teknisen alan myyjille suunnattu tutkinto

Helaform valmistaa liukuovilaitteistoja yhtä lailla parinkymmenen kilon sisäovia kuin parin tonnin teollisuusovia varten. Vienti vetää, ja vilkastuneen asuntorakentamisen myötä kevyiden ovien järjestelmät ovat kotimaassa kysyttyjä. Asikaisen suorittaman myynnin ammattitutkinnon myötä yritykseen syntyi uusia, hyviä käytäntöjä.

– Eri aihealueisiin perehtyneet asiantuntijat, yhteiset keskustelut ja asioiden pohtiminen oman työn kannalta olivat koulutuksen parasta antia. Myös käytännönläheisyys ja etätehtävien linkittäminen yritykseen tukevat osaltaan myyntityötä, toteaa Asikainen.

– Petri sai erityiskiitosta tekemistään materiaaleista, joita hyödynnämme täällä ihan arjessa sekä esimerkiksi uusien myyjien perehdyttämisessä, sanoo Lahtinen.

Myynnin ammattitutkinnossa käydään läpi myyntitilanteita, erilaisia strategioita, tuotteistamista, ostajan näkökulmaa, oman työn johtamista ja paljon muuta. Erityisen hyödyllisenä Asikainen kokee eri asiakastyylien tunnistamisen DISC-analyysin avulla.

– Olin kuullut DISC-profiilista aiemminkin, mutta koulutus toi siihen paljon uutta. Asiat eivät siirry omaan arkeen itsekseen, vaan vaativat paljon pohdiskelua ja työtä. Sain paljon eväitä siihen, mikä on tehokkain tapa edetä eri asioissa.

Koulutus oli sisällöllisesti ja ajallisesti lähes täydellinen paketti, joka soveltui minulle täsmälleen.

Oppisopimuksella, työn ohessa

Teknisen alan myyjille suunnatun ammattitutkinnon suorittamiseen kuluu reilu vuosi. Rastorin toimipisteissä pidetään kymmenkunta parin päivän koulutusta ja muuten oppiminen tapahtuu työympäristössä ja etätehtävien kautta.

– Tiia toimi työpaikkaohjaajani. Jonkun verran vapaa-aika tämä otti, mutta suosittelen koulutusta kaikille, jotka ovat myyntityötä aloittamassa tai jo aloittaneet, Asikainen sanoo.

­– Olen toimitusjohtajana oppinut sen, että henkilökunnan kouluttaminen on suuri motivaattori. Omassa työssä kehittyminen on sekä työnantajalle että työntekijälle iso plussa, kiteyttää Lahtinen.

Tutustu koulutukseen: Tekninen myynti  liiketoiminnan ammattitutkinto


Artikkeli on julkaistu Rastorin verkkosivuilla. Rastor ja Markkinointi-instituutti yhdistyivät 1.1.2020. Uuden yrityksen nimeksi tuli Rastor-instituutti.