Opiskelu työn ohessa voi tuntua jännittävältä, jopa pelottavalta ajatukselta. Silloin mieleen saattaa juolahtaa ajatus: selviänkö arjen, opiskelun ja työn yhteensovittamisesta? Entä miten työnantajani mahtaa asiaan suhtautua?

On hyvin luonnollista punnita millä tavoin koulutusohjelma tosiasiallisesti vaikuttaa työrooliin – viekö se todella kohti vastuullisempia työnjohdollisia tehtäviä? Me kysyimme Työteknikon koulutusohjelman suorittaneilta opiskelijoilta ajatuksia ja vastauksia näihin kysymyksiin.

Kuvituskuva

Joustavuus takaa opintojen suorittamisen myös työn ohessa

Koulutukseen ilmoittautuminen voi tuntua helpolta askeleelta, mutta opintojen suorittamiseen voi liittyä usein myös huolia. Nämä voivat liittyä esimerkiksi siihen, että miten opintojen suorittaminen käytännössä sujuu työn sekä muun arjen pyörittämisen ohessa. Vastaajien mukaan tällaiset huolet hälvenivät nopeasti koulutuksen alkaessa. 

”Aikataulut huolettivat ensi alkuun mutta aika pian tajusin, että koulutus sopii myös silloin, kun työmailla on kiireinen aika. Opintokokonaisuus oli rakennettu hyvin. Myös oman yhteyshenkilön kanssa keskustelu koulutukseen liittyvissä asioissa loi mielenrauhaa.” 

”Todella hyvin sopi työnoheen tämä koulutus. Koulutuksesta sain uusia toimintatapoja, joita pystyin hyödyntämään työssäni.” Ari Kankaanpää, työnjohtaja.

”Oikeastaan koulutus oli helpompaa, kuin alussa ajattelin. Se ei vienyt liikaa vapaa-aikaa tai vaatinut mahdottoman suuria ponnistuksia. On hienoa, että työnantaja arvostaa työteknikkokoulutusta.” Jussi-Petteri Saarimaa, työnjohtaja.

Esimiehen tuki opiskeluissa on usein korvaamatonta

Koulutukseen ilmoittautuessa myös esimiehen reaktio työn ohessa suoritettavaan koulutukseen voi mietityttää. Mitä, jos esimieheni ei tuekaan opintojani? Vastauksista loisti kuitenkin esimiesten positiivinen suhtautuminen koulutukseen. 

”Uusi esihenkilöni oli alusta asti mukana mielenkiinnolla koulutukseni järjestämisessä.” Jari Kuutti, huoltoteknikko.  

”Esimieheni ei kaivannut vakuuttelua koulutukseen osallistumisesta. Hän oli toiminut jo aikaisemmin työnantajan edustajana ja mentorina työteknikkokoulutuksessa, ja tiesi mitä siinä vaaditaan. Hän osasi ohjata ja neuvoa väsymättä.” Jussi-Petteri Saarimaa, työnjohtaja. 

”Kun ehdotin esimiehelleni koulutusta, hän oli heti mukana ja piti sitä positiivisena asiana.”

Itse en ole koskaan ollut kouluihminen, mutta paras päätös oli käydä tämä koulutus. Myös jatko-opiskelua olen harkinnut koulutuksen vuoksi, sillä tämä innosti oppimaan lisää!
Ari Kankaanpää, työnjohtaja
Kuvituskuva

Työnjohdon koulutus auttaa etenemään uralla

Työteknikon koulutusohjelmalla pätevöidytään työnjohtajaksi, mutta auttaako koulutus tosiasiallisesti viemään kohti vastuullisempia työrooleja? Lähes jokainen vastaaja totesi, että näin oli koulutuksen myötä käynyt. Vastaajat olivat selkeästi edenneet urallaan. 

”Ennen koulutusta olin putkiasentaja, ja nyt olen tukipalveluissa teknisten palvelujen huoltoteknikko.” Jari Kuutti, huoltoteknikko.

”Ennen olin kirvesmies ja työnjohtaja. Nykyisin minulla on myös vastaavan työnjohtajan tehtävät.” Lauri Tikanoja, työnjohtaja.

”Nykyään toimin vastaavana työnjohtajana pienemmissä projekteissa. Lisäksi minulla on oma osasto vedettävänä, jossa vastaan oman toimintoalueeni päivittäisistä toiminnoista kokonaisvaltaisesti. Aiemmin toimin vähemmällä vastuulla työnjohtajana työmaatasolla.”

Itsensä kehittäminen kannattaa aina

Vastaajat antoivat paljon kiitosta koulutuksen sopivuudesta työn ohessa suoritettavaksi. Kouluttajat olivat ammattimaisia sekä itse opintokokonaisuus kohdillaan. Kyselyyn vastanneet halusivat antaa seuraavat vinkit koulutusta harkitseville:
 
”Työteknikon koulutusohjelma antaa hyvät valmiudet vastuullisempiin tehtäviin työmaalla. Koulutus auttaa hahmottamaan projektit alusta loppuun.”
”Itsensä kehittäminen kannattaa aina. Työteknikkokoulutus antoi minulle eväät siirtyä toisiin työtehtäviin.”
Jussi-Petteri Saarimaa, työnjohtaja.
”Itse en ole koskaan ollut kouluihminen, mutta paras päätös oli käydä tämä koulutus. Myös jatko-opiskelua olen harkinnut koulutuksen vuoksi, sillä tämä innosti oppimaan lisää!” Ari Kankaanpää, työnjohtaja.