Ikä ei saa estää uuden oppimista

Julkaistu 8.2.2019

On vahingollista sekä yksilöille että koko suomalaiselle työelämälle, että annamme iän rajoittaa meitä, sanoo Suomen tunnetuimman koulutusalan yrityksen toimitusjohtaja. Olisiko jo syytä muuttaa asenteita? 

– Ikään liittyvät asenteet ja ennakkoluulot estävät suomalaista työelämää kehittymästä, sanoo Markkinointi-instituutin ja Rastorin* toimitusjohtaja Toni Berkowits.

Markkinointi-instituutti valmentaa yritysasiakkaita, rakentaa tuloksellisia työyhteisöjä ja kehittää yksilöiden osaamista pitkäjänteisesti. Berkowitsilla on aitiopaikka suomalaisen työelämän kipukohtiin, joten hän tietää mistä puhuu. 

Ikään liittyviä paineita tulee sekä ulkoa että sisältäpäin. Berkowitsin huolena on erityisesti se, miten eri ikäiset ihmiset suhtautuvat oman osaamisensa uudistamiseen. Hän näkee itsensä kehittämisen ennen kaikkea asennekysymyksenä, ja kannustaakin kaiken ikäisiä kokeilemaan rohkeasti uusia asioita.

Pian 44 vuotta täyttävästä toimitusjohtajasta tuntuu mahdottomalta ajatukselta, että jo kuuden vuoden kuluttua hänen ikänsä muodostuisi ongelmaksi työelämässä. 

–  Ei ole fysiologista estettä sille, ettemmekö voisi uudistua kaiken ikäisinä. Ei työn tekeminen tai uuden omaksuminen kuulu vain 18–49-vuotiaille. Itse en ainakaan tähän ajatukseen aio sopeutua. Tuntuu, että olen vasta päässyt vauhtiin, Berkowits herättelee.

Kaikki mahdollisuudet työelämän huippumaaksi

Yleisurheilua nuorena harrastanut Berkowits muistelee valmentajansa viisasta neuvoa kokeilla uusia asioita miettimättä liikaa.

–  Kannattaa rohkeasti kokeilla eikä ylianalysoida ja miettiä etukäteen, mitä tästä tulee. Ja kun ihminen kokeilee uutta, hänelle kannattaa antaa hyvää palautetta – sitähän me kaikki haluamme, hyvä palaute kannustaa meitä jatkamaan.

Ylianalysoimisen sijaan Berkowits kehottaa mieluummin pohtimaan omaa tapaamme ajatella ikää: 

– Miksi sepitämme itsellemme tarinaa, että emme pysty johonkin vain koska olemme tietyn ikäisiä? Kansakuntana meillä olisi erinomaiset mahdollisuudet nousta työelämän huippumaaksi, mutta tuntuu että teemme tämän kovin vaikeaksi itsellemme.

Berkowits on huomannut omalla työurallaan, ettei ideoiden esiin tuominen ja uusista asioista innostuminen ole ikäkysymys. 

– Se on enemmänkin luonnekysymys, jossa omalla asennoitumisella on valtava merkitys.

Markkinointi-instituutti saavutti ensimmäisen sijan tunnettuudessa ja palvelutarjonnassa Taloustutkimus Oy:n TEP 2018 -tutkimuksessa. Tule uudistamaan omaa ja yrityksesi osaamista kanssamme!


*Artikkeli on julkaistu alun perin Markkinointi-instituutin verkkosivuilla. Markkinointi-instituutti ja Rastor yhdistyivät 1.1.2020. Uuden yrityksen nimeksi tuli Rastor-instituutti.

Jaa sivu