Oletko ratkaisukeskeinen ja oma-aloitteinen osaaja? Sytytkö asiakaslähtöisyydestä ja osaamisen kehittämisestä? Jos vastasit kyllä, haluamme kuulla sinusta lisää.

Osaamispäällikkönä olet mukana toteuttamassa ja kehittämässä johtamisen ja esihenkilötyön koulutuksia. Loistat opiskelijoidemme luotsaajana heidän oppimispoluillaan. Luot tutkinto-opiskelijoille yksilölliset kehittymissuunnitelmat ja ohjaat heitä koulutusten eri vaiheissa. Osaamispäällikkönä pidät langat käsissäsi myös yrityskohtaisissa valmennusohjelmissa, projektipäällikön jämäkällä ja eteenpäin vievällä otteella.

Mitä toivomme sinulta?

Osaamispäällikkömme on aktiivinen, oma-aloitteinen ja itsenäinen. Edellytämme, että asiakaslähtöisyys on lähellä sydäntäsi ja ymmärrät sen merkityksen. Arkemme koostuu monista samanaikaisista tehtävistä, joten arvostamme ratkaisukeskeisyyttä ja can do -asennettasi. Lisäksi toivomme, että käytät vaivatta erilaisia järjestelmiä.

Koska tulet toimimaan johtamisen ja esihenkilötyön koulutusten parissa, arvostamme liiketoiminnan teemojen ymmärrystä. Pedagogisesta pätevyydestä tai kasvatus- tai aikuiskasvatustieteen opinnoista on hyötyä ohjatessasi aikuisopiskelijoita. Ennen kaikkea olet kuitenkin ihmisläheinen henkilö, jonka puoleen opiskelijoidemme on helppo kääntyä.

Miksi tulisit meille töihin?

Henkilöstön hyvinvointi on meille tärkeä asia, panostamme hyvään johtamiseen ja tarjoamme mahdollisuuden kehittää osaamistasi. Haluamme, että onnistut työssäsi ja saat hyvän perehdytyksen. Yrityskulttuurimme perustuu luottamukseen, jonka vuoksi meillä on laaja etätyöoikeus. Tarjoamme sinulle hyvät työsuhde-edut sekä viihtyisät tilat hyvien kulkuyhteyksien varrella Espoon Tapiolassa.

Tule mukaamme tekemään työtä paremman työelämän puolesta. Tutustu meihin Muutoksen ammattilaiset (rastorinst.fi) sekä some-kanavissamme @Rastorinst.

Kysy lisää tehtävästä, hakuprosessista tai tiimistä

Osaamispäällikön tehtävä on määräaikainen alkaen mahdollisimman pian ja päättyen 31.12.2023. Lisätietoja tehtävästä antaa liiketoimintapäällikkö Katri Kanerva 28.10.2022 klo 9–10 ja 1.11.2022 klo 13–14. Katrin tavoitat numerosta 040 680 7715.

HAE TEHTÄVÄÄN ​​

Odotamme hakemustasi saapuvaksi cv:n ja palkkatoiveen kera viimeistään 7.11.2022, mutta ei kannata odottaa siihen asti. Käsittelemme hakemuksia jo hakuaikana ja täytämme tehtävän heti sopivan henkilön löydyttyä.

Keitä olemme?

Me Rastor-instituutissa kannustamme ja kehitymme yhdessä. Olemme intohimoisia työelämän uudistajia ja uskomme, että jokaisella on mahdollisuus onnistua työelämässä. Rastor-instituutti kehittää valtakunnallisesti yksilö- ja yritysasiakkaidensa osaamista keskeisillä liiketoiminnan osa-alueilla, tarjoaa ura- ja rekrytointipalveluita sekä toimii oppisopimiskouluttajana ja virallisten ammatillisten tutkintojen järjestäjänä. Arvomme ”ketterästi, rohkeasti, yhdessä ja asiakkaan hyväksi” ohjaavat arjen työtämme.  

 Rastor-instituutti toimii kaikkialla Suomessa. Toimipisteemme sijaitsevat Espoossa, Turussa, Tampereella, Oulussa ja Kuopiossa. Palveluksessamme on noin 150 työelämän asiantuntijaa.

 Rastor-instituutin asiakaslupaus on Tunnistettava muutos: koulutukset, yritysvalmennukset ja urapalvelut muuttavat toimintaa niin, että tulokset todella näkyvät. Tutustu toimintaamme www-sivuillamme www.rastorinst.fi sekä some-kanavissamme @Rastorinst.