TIEDOTE

Rastor-instituutti ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.4.2023 vahvisti toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2022. Kokouksessa vahvistettiin myös talousarvio vuodelle 2023. 

Vuonna 2022 Rastor-instituutin palveluiden kysyntä säilyi hyvällä tasolla. Tilikauden aikana panostettiin palvelutarjooman laajentamiseen valtakunnallisesti kun samaan aikaan kasvatettiin palveluiden paikkariippumattomuutta. 

Vuosikokouksessa Rastor-instituutin hallitukseen valittiin seuraavat henkilöt:

  • Anssi Kujala, Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry, toimitusjohtaja
  • Jyrki Katainen, Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra, yliasiamies (8/23 saakka) 
  • Mikko Horppu, Suomen Messut Oyj, liiketoimintajohtaja 
  • Johanna Haanpää, hallitusammattilainen
  • Raija-Leena Söderholm, hallitusammattilainen
  • Markku Uitto, Teknisen Kaupan Liitto ry, toimitusjohtaja  

Hallituksessa uutena jäsenenä aloittaa Jyrki Katainen. Hän on vuodesta 2020 toiminut Sitran yliasiamiehenä, jossa päättää työskentelyn elokuussa 2023. Katainen oli Euroopan unionin komissaari vuosina 2014–2019, Suomen pääministeri vuosina 2011–2014 ja Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtaja vuosina 2004–2014. 

Hallituksen puheenjohtajaksi järjestäytymiskokouksessa 16.5 valittiin Anssi Kujala ja varapuheenjohtajaksi Mikko Horppu. 

– Rastor-instituutin keskeisiä teemoja tulevaisuudessa ovat palveluiden monimuotoistaminen ja niiden jatkokehittäminen (ml. digitalisointi). Tulevaisuudessa panostukset kohdistuvat osaamisen kehittämisen teknologioihin sekä koko työuran mittaisiin palvelupolkuihin, hallituksen puheenjohtaja Anssi Kujala sanoo.   

Lisätietoja: 

Anssi Kujala
hallituksen puheenjohtaja, Rastor-instituutti
puh. 0400 567 925

Toni Berkowits
toimitusjohtaja, Rastor-instituutti
puh. 050 3474734
 
Rastor-instituutti on suomalainen osaamisen kehittämiseen, työllistämiseen ja yritysten liiketoiminnan edistämiseen keskittyvä yhdistys. Visiomme on olla Suomen halutuin valtakunnallisesti paikallinen työelämän uudistaja. Tarjoamme yrityksille liiketoiminnan valmennusohjelmia sekä osaavia tekijöitä työllistämispalveluidemme kautta. Työikäisille aikuisille puolestaan tarjoamme työelämälähtöisiä kursseja, virallisia tutkintoja, koulutusohjelmia ja valmennusta uran eri vaiheisiin.

Rastor-instituutti aloitti toimintansa vuoden 2020 alussa, kun Markkinointi-instituutti ja Rastor yhdistyivät. Näillä organisaatioilla on yhteensä noin 160 vuotta kokemusta suomalaisen työelämän kehittämisestä. Rastor-instituutti toimii kaikkialla Suomessa ja toimipisteet sijaitsevat Espoossa, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Liikevaihtomme on noin 21 miljoonaa euroa.