3 vinkkiä franchising-ketjua perustavalle
Harkitsetko yrityksesi kasvattamista franchising-mallilla? Uusia franchising-ketjuja syntyy koko ajan lisää myös Suomeen, ja ala työllistää Suomen franchising-yhdistyksen mukaan 100 000 suomalaista. Tämä kertoo siitä, että franchising-bisnes toimii: kuluttajat viihtyvät asiakkaina ja ovat tottuneet saamaan hyvää, tasalaatuista palvelua läpi ketjun yritysten.
Franchising sopii lähes kaikille yrityksille ja useille toimialoille, jos yrityksen tavoitteena on kasvaa jo toimivalla konseptilla. Franchising voi olla myös tehokas kasvumalli kansainvälistymiseen.
Onnistumisen lähtökohta on, että yrityksen konsepti eli liiketoiminta toimii kannattavasti. Lisäksi ketjua on johdettava laadukkaasti ja ketjuun on saatava rekrytoitua menestyviä yrittäjiä.

Jos harkitset yrityksesi laajentamista franchising-mallilla, pohdi jo etukäteen seuraavia kysymyksiä.
1. Onko franchising-malli juuri minun yritykselleni oikea kasvutapa?
Yritys voi kasvaa orgaanisesti, yrityskaupalla tai franchisingilla. Jokaisen franchising-ketjun perustamista suunnittelevan täytyy kartoittaa, onko franchising juuri se oikea tapa kasvaa. Pureudu tarkasti omaan liiketoimintaasi ja konseptiisi ennen kuin alat tarkemmin suunnitella franchising-ketjun perustamista. Tutustu perusteellisesti franchising-toimintamalliin ja kysy rohkeasti apua franchisingin asiantuntijoilta.
2. Miten huolehdin kannattavuudesta?
Franchising-ketju alkaa lähes aina tuottamaan takapainotteisesti. Lisäksi franchising-toiminnan aloittaminen vaatii aina investointeja.
Kun ketjun toiminta on käynnistynyt, menestys riippuu siitä, miten hyvin siihen kuuluvat yrittäjät menestyvät. Jos ketju on hyvin hoidettu, se tuottaa ja siitä saatava mielikuva on hyvä, on myös siihen helpompi saada uusia potentiaalisia yrittäjiä mukaan.
Miksi franchising-yrittäjä lähtisi mukaan juuri sinun ketjuusi? Mitä konkreettisia hyötyjä ketjuun kuulumisesta on yrittäjälle?
3. Miten houkuttelen franchising-yrittäjät mukaan ja johdan franchising-ketjua?
Oikeanlaisten yrittäjien löytäminen ja yrittäjäverkoston johtaminen ovat menestyksen avaimia.
Franchising-ketjun yrittäjät käytännössä vuokraavat yritykseltä sen kehittämän konseptin. Pohdi, miksi franchising-yrittäjä lähtisi mukaan juuri sinun ketjuusi? Mitä konkreettisia hyötyjä ketjuun kuulumisesta on yrittäjälle? Miten varmistat, että saat uusia yrittäjiä ketjua ja liiketoimintaasi kasvattaaksesi?
Menestyksekkään franchising-liiketoiminnan johtaminen edellyttää tarkkaa suunnittelua ja kokonaisvaltaista yrittäjien tukemista. Jokaisella franchising-ketjulla tulisi olla franchising-liiketoimintasuunnitelma, franchising-yrittäjien käsikirja sekä franchising-sopimukset ja Franchise Prospectus -dokumentit, jotka sisältävät mm. ketjun konseptin, mallilaskelmat ja hyödyt, jotka uusi yrittäjä saa liittymällä mukaan.
Franchising-mallissa on valtavasti kasvupotentiaalia. Jos suunnittelet franchising-ketjun perustamista tai kansainvälistymistä, tutustu Rastor-instituutin yrittäjyyden koulutuksiin.
Kirjoittajat: Maisa Koivisto ja Eva Brchisky, Virtual Pro Team Oy
Maisa Koivistolla on takana useiden franchising-ketjujen kenttäjohtamista ja 400 yrittäjärekrytointia. Eva Brchisky on sarjayrittäjä ja business advisor. He konsultoivat useita jo toimivia franchising-ketjuja sekä niitä yrittäjiä, jotka haluavat startata uuden franchising-ketjun.