Kiinteistöalalla asiantuntijuutta on omien rajojen tunnistaminen
Kiinteistöalalla toimii paljon erilaisia asiantuntijoita. Osa on enemmän ”yleismiehiä” ja osa pitkälle erikoistuneita kapean sektorin spesialisteja. Todellista asiantuntijuutta on myös se, että tunnistaa oman osaamisensa rajat.
Asiantuntijatyössä tärkeintä on koulutus ja kokemus – sanalla sanoen osaaminen. Sertifiointi tai auktorisointi antaa asiakkaalle lisäturvaa ja tietynlaisen laatutakuun, mutta kouluttautuminen tuo lisäksi uskottavuutta ilmaisuun. Ammattitaitoinen kiinteistöalan asiantuntija on työssään perusteellinen kertoen ymmärrettävästi ja vakuuttavasti myös näkemystensä taustat ja perustelut.
Kiinteistöalan asiantuntijan täytyy pystyä antamaan selkeä raportti tai lausunto, jossa hän ottaa kantaa niin pitkälle kuin mahdollista. Asiantuntijan on kyettävä muodostamaan oma kantansa myös silloin kun kaikkea tietoa ei ole saatavissa. Silloin on vain kirjoitettava auki näkemykseen liittyvät epävarmuudet ja esitettävä oma näkemys käytössä olevilla tiedoilla. Asiakas ei tyydy ”toisaalta toisaalta” -tyylisiin pyörittelyihin vaan kääntyy pian asiantuntevamman ammattilaisen puoleen.
Näissä tilanteissa punnitaan osaaminen ja kokemus. Niitä saa vain pitämällä huolta omasta ammattitaidostaan läpi koko työuran niin työtä tekemällä kuin osaamistaan uudistamalla.
Ammattilainenkin tarvitsee toista asiantuntijaa
Aika ajoin kiinteistöalalla toimiva ammattilainen, vaikkapa isännöitsijä tai kiinteistönvälittäjä, kaipaa avukseen vieläkin syvempää osaamista. Silloin on hyvä tietää, kenen puoleen voi kääntyä. Apua voi saada esimerkiksi rakennusvirhe-epäilyn toteamiseen hyväksytyiltä tavarantarkastajilta (HTT), kiinteistön käyvän arvon määritykseen auktorisoiduilta kiinteistönarvioijilta (AKA) tai epäiltyyn sisäilmaongelman selvittämiseen rakennusterveysasiantuntijoilta (RTA). Mikäli asia koskee taloyhtiön päätöksentekoa tai tekniikkaa, oikea osoite on Kiinteistöliitto Uusimaa, sen sisaryhdistykset ympäri Suomea sekä Suomen Kiinteistöliitto asiantuntijoineen.
Asiantuntijuutta on se, että tunnistaa oman osaamisensa rajat ja kääntyy tarvittaessa toisen asiantuntijan puoleen.
Onko osaamisesi ajan tasalla?
Ilmaisetko itseäsi vakuuttavasti, rohkenetko esittää näkemyksesi? Järjestämme kiinteistönvälityksen koulutusta pääkaupunkiseudulla ja Oulussa. Tutustu tästä kiinteistönvälitysalan koulutuksiimme ja ilmoittaudu mukaan!
* Kirjoitus on julkaistu Markkinointi-instituutin verkkosivuilla vuonna 2018. Markkinointi-instituutti ja Rastor yhdistyivät 1.1.2020. Uuden yrityksen nimeksi tuli Rastor-instituutti.