Näin viestintä ja markkinointi murtavat perinteisen osastoajattelun
Tiedät varmasti hyvin, että nykypäivän markkinointi ja viestintä ovat asioita, joita ei voi tehdä yksin, eikä edes markkinoinnin ja viestinnän ammattilaisten tiiminä. Mukaan tarvitaan ihmisiä organisaation eri osista tuomaan syvempää ymmärrystä liiketoiminnan kannalta tärkeimmistä tavoitteista, asiakkaista – ja myös tuotteista tai palveluista ja niiden luomista merkityksistä asiakkaiden liiketoiminnassa tai arjessa.
Mutta miten tehdä tämä ymmärretyksi myös muille organisaatiossa?
Parhaiten onnistut, kun etenet maltilla, mutta määrätietoisesti. Toiminnan kautta saat tuloksia aikaan jopa yllättävän nopeasti. Kun itse aloitan ihmisten yhdistämisen yhdessä asiakkaan kanssa, etenemissuunnitelmassa on poikkeuksetta kutakuinkin seuraavat kohdat:
1. Kirkasta tavoitteesi.
Valitse strategisista tavoitteistanne yksi. Se voi olla työnantajamielikuvan parantaminen, asiakaskokemuksen kehittäminen, nousu ajatusjohtajaksi, uuden osaamisalueen lanseeraaminen asiakkaille tai tutun tuotteen myynnin buustaaminen. Kirjaa tavoite konkreettiseksi niin, että siinä kuvataan a) mitä tavoittelet ja b) miten tavoitteeseen edetään.
2. Valitse agenttisi.
Keitä tarvitset organisaatiostasi mukaan, jotta juuri asettamasi tavoite on mahdollista saavuttaa? Ketkä tietävät asiasta eniten? Ketkä ovat portinvartijoita, joiden ohi et voi kävellä jos haluat onnistua? Keitä tavoittelemanne kohderyhmä kuuntelee? Ketkä suhtautuvat positiivisimmin asiaan? Ketkä voivat tehdä päätökset toteuttamisesta? Jos et itse tiedä vastausta näihin kysymyksiin, niin kuka tietää?
3. Verkostoidu.
Lähesty jokaista valitsemaasi ihmistä ensin henkilökohtaisesti kertoen tavoitteesta ja pyytäen häntä kertomaan ajatuksensa tavoitteesta, vahvuuksistanne ja mahdollisuuksistanne tavoitteen näkökulmasta. Unohda keskusteluista ongelmat ja haasteet – tai älä ainakaan aktiivisesti itse kysele niitä – ne ajavat ajattelun usein umpikujaan sekä kysyjältä että vastaajalta. Jos kuitenkin näyttää siltä, että asetettu tavoite ei kohtaa innostusta tai se koetaan epärealistiseksi, älä huitaise pelkoja kintaalla. On tärkeää, että kuuntelet aidosti, etkä yritä runnoa omia ajatuksiasi läpi. Pelkät sanavalinnat voivat saada asiantuntijan takajaloilleen. Peilaa mitä kuulet ja käytä samankaltaista sanastoa. Huomaat valtavan eron entiseen, jos olet tullut puhuneeksi ihmisille enemmän omista lähtökohdistasi!
4. Luo suunnitelma.
Kokoa keskustelukierroksen pohjalta suunnitelman runko ja kutsu ihmiset yhtä aikaa työstämään suunnitelmaa eteenpäin. Älä vedä keskustelukerhoa, vaan pidä koko ajan alussa asetettu tavoite omassa ja muiden osallistujien mielessä. Tapaaminen ei saa päättyä ennen kuin sinulla on lista seuraavista tehtävistä, aikatauluista sekä kalentereissa seuraava tapaaminen näiden ihmisten kanssa. Jos päästät ihmiset livahtamaan, menetät momentumin ja joudut näkemään kaamean vaivan heidän tavoittamiseensa uudelleen. Oma aikasi on rahaa yhtä lailla kuin asiantuntijoidenkin.
5. Ylläpidä rakenteita.
Olet nyt koonnut tavoitteen ympärille joukon innostuneita ihmisiä. Muista pitää heistä kiinni – he ovat sinulle kuningastie suoraan sinne, missä tapahtuu, eli työnhakijoihin, alan parhaimpiin asiantuntijoihin, tärkeimpiin asiakkaisiin jne. Luo kestävä rakenne, jossa nämä Ihmiset pääsevät auttamaan sinua jatkossakin – toisin sanoen keskusteluiden, työpajojen ja digitaalisten keskusteluiden jatkumo, jonka kautta pääsette tavoitteeseenne. Yhdessä.
* Kirjoitus on julkaistu Markkinointi-instituutin verkkosivuilla vuonna 2018. Markkinointi-instituutti ja Rastor yhdistyivät 1.1.2020. Uuden yrityksen nimeksi tuli Rastor-instituutti.