Uusi ammatti isännöitsijänä – odotukset kirjaimellisesti katossa
Opiskelijamme Tarja Hillman kertoo kokemuksiaan Isännöinnin koulutusohjelmasta. Kirjoitus on blogisarjan ensimmäinen osa.
Ensi viikolla avaan uuden oven elämässäni hieman erikoisella tavalla. Ei sillä, etteikö erikoisuuksia olisi tielleni sattunut viimeisten vuosien aikana, mutta tällä kertaa aloitan jotain uutta palaamalla vanhaan: Opinnot uuteen ammattiin odottavat Isännöitsijän koulutusohjelmassa Markkinointi-instituutissa*, jossa toimin aiemmin markkinointiviestinnän koulutusten kehittämispäällikkönä ja tiiminvetäjänä. Tosin ovi – ja se otsikossa mainitsemani katto – ovat uudet Tapiolan tyylikkäässä toimipisteessä, mutta moni tuttu ja ystävällinen entinen kollega on ilokseni siellä edelleen.
Miksi uusi ammatti aikuisena?
Taustallani on jo kaksi uraa, ensimmäinen Art Directorina mainostoimistoissa ja toinen aikuiskoulutuksen parissa. Nämä tosin linkittyivät toisiinsa markkinointiviestinnän kautta. Viimeiset seitsemän vuotta olen elänyt expat-elämää seuraamalla diplomaattisiippaani eri asemapaikkoihin: Lontoo, Bamako ja tällä hetkellä Varsova. Palaamme Suomeen piakkoin, joten minun täytyi realistisesti pohtia mille alalle pystyn työllistymään keski-ikäisenä ulkosuomalaisena, sillä ikäsyrjintää ei ole ymmärtääkseni vielä täysin nujerrettu. Lisäksi CV:ssäni on ammatillisia aukkoja.

Kiinteistöalan lehtiä ja kiinnostusta arkkitehtuuriin – isännöitsijäksi opiskelu oli luonnollinen valinta
Miksi juuri isännöitsijäksi? Asuminen ja rakennukset ovat luontaisesti olleet innostukseni kohde, ja tämä on läpi elämän todentunut monin eri tavoin: kiinnostuksena arkkitehtuuriin, remontointiin, sisustamiseen, mummonmökkeihin, puutarhanhoitoon ja taloyhtiöiden hallintotehtäviin. Olen toiminut hallituksen jäsenenä, puheenjohtajana ja muutaman vuoden jopa isännöitsijänä. Kiinteistöalan lehteä olen selannut jo vuosia.
Aikuiskoulutuksen ammattilaiselle ikuinen oppiminen ja ammatinvaihto tuntuvat yhtä luonnolliselta kuin kattoremontti katon vuotaessa. Sen työn suola on nimenomaan opiskelijan onnistumisten mahdollistaminen ja niissä mukana oleminen.
Markkinointi-instituutin* kouluttajat ovat ammatissa toimivia huippuasiantuntijoita, jotka haluavat jakaa osaamistaan ja alan viimeisimpiä trendejä saaden samalla mahdollisuuden markkinoida omaa ja yritystensä erikoisosaamista. Alan ja sen koulutuksen side on vahva, siis win-win. Oletan myös, että valtaosa tulevista opiskelijakavereista on jo alalla. Uskoni siihen, että saan tästä isännöitsijän koulutuksesta riittävästi ammattitaitoa ja kontakteja alalle työllistymiseen on vahva. Se on myös paljon itsestä kiinni: usein koulutuksesta saa irti niin paljon kuin itse ammentaa.
Isännöintialalla on tilausta kokeneille aikuisille naisille
Viimeisen niitin koulutuspäätökselle naulasi entinen kollegani ja tuleva koulutusemoni Eeva-Kaarina Aurila, joka tavatessamme avasi isännöintialan viimeisimmät tuulet ja kertoi työllistymismahdollisuuksista. Siellä kuulemma tarvitaan kokeneita, aikuisia naisia. Tämä vakuutti. Suuremmissa yhtiöissä pystyy erikoistumaan eri alueille, esimerkiksi lisärakentamiseen, putkiremontteihin tai arvokiinteistöihin. Kommunikaation ammattilaisena tunsin välittömästi intohimoa alan asiakasjärjestelmien kehittämiseen, mutta luultavasti koulutuksen alkaessa realismi astuu peliin ja ymmärrän, että pohjalta on lähdettävä liikenteeseen alalla kuin alalla.
Edessä ovat siis säännölliset koulureissut Varsovasta toiseen kotiin Espooseen, verkostoitumista ja itsenäiset verkko-opinnot. Niistä myöhemmin lisää. Ex-kollegat, uudet opiskelukaverit ja isännöitsijän koulutus, täältä tullaan!
* Artikkeli on julkaistu Markkinointi-instituutin verkkosivuilla vuonna 2019. Markkinointi-instituutti ja Rastor yhdistyivät 1.1.2020. Uuden yrityksen nimeksi tuli Rastor-instituutti.