UUTUUS
Lähiopiskelu
Koulutuspäivät järjestetään paikan päällä.
Etä-/lähiopiskelu
Sisältää etä- ja lähikoulutuspäiviä sekä itsenäistä verkko-opiskelua.
Etäopiskelu
Koulutuspäivät toteutetaan etäyhteydellä reaaliajassa, ja niille on sovittu tarkka ajankohta. Lisäksi koulutukseen sisältyy itsenäistä verkko-opiskelua.
Hybridi
Koulutuspäiviin voi osallistua oman valinnan mukaisesti joko paikan päällä tai etäyhteydellä.
Itsenäinen verkko-opiskelu
Ei sisällä aikaan sidottuja koulutuspäiviä. Koulutuksen voi suorittaa omaan tahtiin haluamanaan ajankohtana verkko-oppimisympäristössä tallenteita, tehtäviä ja muita materiaaleja hyödyntäen.
Oppisopimuskoulutus
Oppisopimuksessa työnantajasi osallistuu kouluttamiseen. Oppisopimus edellyttää, että sinulla on alan työpaikka.
Myyntipäällikön koulutusohjelma vahvistaa B2B-myynnin osaamistasi ja tuo työhösi lisää suunnitelmallisuutta ja varmuutta. Opit kehittämään asiakkuuksia ja viet myyntiäsi tavoitteellisesti eteenpäin – myös silloin, kun päätöksenteko muuten jää helposti kesken.
Myyntipäällikön koulutus antaa sinulle selkeän pohjan, jonka varaan voit rakentaa seuraavia askeleita urallasi ja edetä kohti vaativampia myynnin rooleja.
Hahmotat myyntiprosessin kokonaisuutena asiakkaan ensimmäisestä kontaktista jälkihoitoon ja tunnistat, missä tekemistäsi kannattaa kehittää. Ymmärrät paremmin asiakkaan liiketoimintaa ja käyt keskusteluja, jotka etenevät luontevasti kohti päätöksiä.
Samalla kirkastat omaa työskentelytapaa, priorisoit olennaisen ja hyödynnät myynnin työkaluja ilman turhaa monimutkaisuutta. Koulutuksen jälkeen tiedät, miten viet myyntiä eteenpäin järjestelmällisesti käytännön työssä.
Saat selkeyttä B2B-myynnin eri vaiheisiin ja varmuutta siihen, miten etenet asiakkaan kanssa johdonmukaisesti
Opit tunnistamaan asiakkaan tarpeet tarkemmin ja rakentamaan keskusteluja, jotka johtavat päätöksiin
Vahvistat omaa vaikuttavuuttasi ja toimit luontevammin myös vaativissa neuvotteluissa
Saat käytännön työkaluja myynnin suunnitteluun, priorisointiin ja tulosten seuraamiseen
Opit hyödyntämään teknologiaa ja tarvittaessa myös tekoälyä työn tukena selkeästi ja tarkoituksenmukaisesti
Rakennat osaamista, joka tukee siirtymistä seuraavaan rooliin myynnin urallasi.
Koulutus sopii BtoB myyjille ja myyntipäällikön tehtäviin tähtääville, jotka haluavat vahvistaa liiketoiminnallista ajatteluaan, myyntiprosessien hallintaa ja omaa vaikuttavuuttaan asiakasrajapinnassa.
Koulutus kestää 6–8 kk riippuen valinnaisen kurssin ajankohdasta. Koulutukseen sisältyy 5 etäkoulutuspäivää, itsenäistä verkko-opiskelua sekä Makatemia-myyntikoulutuksen videoluentosarja (15 h).
Koulutus koostuu viidestä kurssista, joihin sisältyy etäkoulutuspäiviä sekä itsenäistä verkko-opiskelua. Näiden kaikille yhteisten kurssien lisäksi valitset yhden valinnaisen opintokokonaisuuden, jolla syvennät osaamistasi omien työtehtävien kannalta keskeisissä asioissa.
Vaikuttava ratkaisumyynti, 1 pv + verkkokurssi
Asiakaslähtöinen ajattelu myynnissä, 1 pv
Asiakashankintastrategia ja myynnin suunnittelu, 1 pv
Myynnin jälkitoimet, 1pv
Myyntipäällikön videovalmennuskokonaisuus, 15 h (Makatemian videoluennot)
Tuloksellinen myynti
Haluatko ymmärtää lukuja työsi takana ja oppia suunnittelemaan ja seuraamaan myyntiä ja tulosta? Koulutuksen jälkeen ymmärrät, mitä lukuja myynnissä voi ja kannattaa seurata ja miten lukujen avulla voi suunnitella ja kehittää toimintaa.
Sisältää seuraavat kurssit:
Kannattava liiketoiminta –verkkokurssi
Talouden tunnusluvut myynnissä ja markkinoinnissa, 1 pv
Asiakkuuksien kehittäminen
Tässä kokonaisuudessa saat perusosaamisen asiakkuuksien kehittämiseen ja johtamiseen sekä asiakkuuksien vahvistamiseen.
Sisältää seuraavat kurssit:
Asiakkuuksista vastaaminen –verkkokurssi
Asiakkuuksien ja myynnin johtamisen pelikirja, 1 pv
Tekoäly
Opit hyödyntämään tekoälyä myyntiprosessissa tehokkaasti ja laadukkaasti. Tekoälyn avulla nopeutat rutiinitehtäviä ja vapautat aikaa tärkeämpään ja mielekkäämpään työhön.
Sisältää seuraavat kurssit:
Tekoälytyökalut haltuun, ½ pv
Tekoäly ja teknologiat myynnin tukena, 1 pv
Myyntitiimin johtaminen
Oletko matkalla tiimin vetäjäksi tai tavoitteletko myyntitiimin vetovastuuta? Tällä kurssilla saat eväitä myyntitiimiläisten johtamiseen, sekä perusvalmiuksia esihenkilötyöhön.
Sisältää seuraavat kurssit:
Uusi esihenkilö –verkkokurssi
Myyntitiimin johtaminen, 1 pv
Pirjo Suhonen, KTM, sosionomi, yrittäjä, Helsinki Design Brewery Oy
Pirjolla on vuosikymmenten laaja-alainen kokemus kansainvälisestä liiketoiminnasta. Hän on vastannut tuote- ja palvelumyynnistä lukuisilla markkina-alueilla, erityisesti Japanissa ja Koreassa. Pirjo on ollut vastuussa niin kansainvälisen liiketoiminnan strategisesta suunnittelusta kuin ruohonjuuritason toimenpiteiden toteutuksesta. Pirjolla on erityisosaamista lisensoinnista sekä kuluttajabrändin rakennuksesta kv-ympäristössä. Hän on aktiivisesti mukana kansainvälisessä liiketoiminnassa yrittäjän, start up -sijoittajan ja neuvonantajan rooleissa.
Sanna Helttunen, Kreapal Oy
Sanna on strategiatyön ja palvelumuotoilun kokenut ammattilainen. Koulutukseltaan hän on palvelumuotoilija YAMK. Hänellä on yli 20 vuoden kokemus asiakaslähtöisestä liiketoiminnan kehittämisestä ja johtamisesta. Kouluttajana Sanna saa palautetta innostavasta, käytännönläheisestä ja osallistavasta koulutustyylistään.
Jari Oinonen, JaOi Valmennus Oy
Jari on erittäin kokenut vuorovaikutustaitojen, myynnin ja johtamisen valmentaja, jonka valmennuspakkiin kuuluu useita erilaisia valmennustyökaluja sekä työyhteisöpelejä. Jari panostaa valmennuksissaan vahvasti ratkaisukeskeisyyteen ja siihen, että saadut oivallukset ja opit tulevat hyödyttämään koulutettavaa myös työarjessa. Jari saa jatkuvasti paljon kiitosta ja positiivista palautetta haastavasta, suorapuheisesta ja innostavasta valmennustyylistään.
Jone Korpi
Jone on myynnin ja markkinoinnin ammattilainen, joka kouluttaa laajasti kaikista kasvuun liittyvistä teemoista. Myös myynnin ja markkinoinnin tehostaminen tekoälyn ja muiden modernien teknologioiden avulla on Jonelle tärkeä aihe. Kouluttajana häntä kiitetään erityisesti taidosta selittää monimutkaisetkin asiakokonaisuudet selkeästi ja ymmärrettävästi. Hänen koulutuksensa ovat aina vuorovaikutteisia ja osallistavia, joten voit odottaa innostavaa oppimiskokemusta ja mahdollisuutta jakaa omia ideoita ja kysymyksiä. Päivätyössään Korpi työstää kasvuun liittyviä asioita Suomessa ja maailmalla teknologiayritys ImpactOS:llä. Hän toimii lisäksi kolumnistina ja kirjoittaa esikoiskirjaansa myynnin ja markkinoinnin yhdistämisestä.
Opiskelumaksu maksetaan verkkomaksuna ilmoittautumisen yhteydessä tai laskutetaan ennen koulutuksen alkua yhdessä erässä. Jos olet hankkinut rahoituksen Rastor-instituutin www-sivulla osoitetun rahoitusyhtiön kautta, lähetämme laskun rahoitusyhtiölle.
Osallistumisen voi perua ilman peruutuskuluja viimeistään 14 vrk ennen koulutuksen alkua. Alle 14 vrk ennen koulutuksen alkua tehdyistä peruutuksista perimme 50 % koulutuksen hinnasta. Jos osallistumista ei ole peruttu ennen koulutuksen alkua, perimme 100 % koulutuksen hinnasta.
Psst! Kollegasi ovat olleet kiinnostuneita myös näistä koulutuksista