Lähiopiskelu
Koulutuspäivät järjestetään paikan päällä.
Etä-/lähiopiskelu
Sisältää etä- ja lähikoulutuspäiviä sekä itsenäistä verkko-opiskelua.
Etäopiskelu
Koulutuspäivät toteutetaan etäyhteydellä reaaliajassa, ja niille on sovittu tarkka ajankohta. Lisäksi koulutukseen sisältyy itsenäistä verkko-opiskelua.
Hybridi
Koulutuspäiviin voi osallistua oman valinnan mukaisesti joko paikan päällä tai etäyhteydellä.
Itsenäinen verkko-opiskelu
Ei sisällä aikaan sidottuja koulutuspäiviä. Koulutuksen voi suorittaa omaan tahtiin haluamanaan ajankohtana verkko-oppimisympäristössä tallenteita, tehtäviä ja muita materiaaleja hyödyntäen.
Oppisopimuskoulutus
Oppisopimuksessa työnantajasi osallistuu kouluttamiseen. Oppisopimus edellyttää, että sinulla on alan työpaikka.
Tekoäly ravistelee johtajuuden perustuksia. Se haastaa uudistamaan päätöksentekoa, kyseenalaistamaan toimintamalleja ja tunnistamaan uusia liiketoiminnan mahdollisuuksia. Tekoälyjohtamisen valmennusohjelma antaa sinulle strategiset ja käytännön työkalut johtaa ja kehittää yritystäsi teknologisessa murroksessa.
Tämä valmennus avaa silmäsi sille, mitä tekoäly oikeasti tarkoittaa liiketoiminnan ja johtamisen näkökulmasta. Et opi vain uutta teknologiaa, vaan ennen kaikkea sitä, miten johdat muutosta, rakennat luottamusta ja teet strategisia valintoja tietoon pohjautuen.
Käytännönläheisten esimerkkien, ajankohtaisten teemojen sekä kokeneiden liike-elämän ja tekoälyn asiantuntijoiden kautta hahmotat, miten tekoäly nivoutuu osaksi arjen päätöksentekoa. Opit puhumaan tekoälystä asiantuntevasti niin hallitukselle kuin teknisille kumppaneille. Opit myös tekemään perusteltuja valintoja esimerkiksi uusien teknologioiden hankinnassa.
Valmennus on suunnattu sinulle, jolla on vastuu suunnasta. Jos et vielä tiedä, miten tekoäly tulee muuttamaan organisaatiosi toimintaa, on jo kiire.
Syvennät strategista ymmärrystäsi tekoälyn mahdollisuuksista ja riskeistä johtamisen näkökulmasta
Opit jalkauttamaan tekoälystrategian organisaatiosi tarpeisiin
Kehität kykyäsi johtaa muutosta ja kasvatat organisaatiosi valmiuksia teknologiseen kehitykseen
Ymmärrät tekoälyn juridiset ja eettiset reunaehdot vastuullisena johtajana
Osaat keskustella tekoälyratkaisuista asiantuntevasti sidosryhmien ja teknisten kumppaneiden kanssa
Saat vertaistukea ja näkemyksiä muilta johtajilta, jotka kamppailevat samojen kysymysten kanssa
Jos jätät tekoälyn huomiotta, annat muille etumatkaa. Nyt on aika ottaa haltuun uudet taidot ja johtaa rohkeasti kohti tulevaisuutta!
Valmentajina Suomen parhaat tekoälyn ja liiketoiminnan asiantuntijat!
Valmennus kestää 2 kk ja siihen sisältyy 2 koulutuspäivää Espoossa, 3 x 3 h etäkoulutus sekä itsenäistä verkko-opiskelua.
Valmennus sisältää 5 koulutuspäivää, joista ensimmäinen ja viimeinen pidetään lähitoteutuksina Espoon Tapiolassa, loput ovat etäkoulutuksia.
8.10.2026, klo 9-16, Espoo, Tapiola
Kick-off – johtajuuden uusi aika, asiantuntijana Antti Merilehto
Missä tekoäly menee tänään?
Miten tekoäly vaikuttaa asiantuntijatyöhön tänään?
Mitkä tehtävät ovat tekoälylle helppoja, entä vaikeita?
Miten organisaatiossa johdetaan tekoälyn tuomaa muutosta
Muutosvoimainen johtaja, asiantuntijana Pinja Valkonen
Tekoälymurros organisatorisena oppimishaasteena
Johtajan rooli suunnan ja yhteisen ymmärryksen rakentajana
Ihmisten toimijuus, luottamus ja työn mielekkyys muutoksessa
Osaamisen uudistaminen ja tekoälyn hyödyntämisen juurruttaminen arkeen
22.10.2026, klo 13-16, Zoom-etäkoulutus
Tekoälyn perusteet ja pelisäännöt, asiantuntijana Johanna Farin
Tekoälyn perusteet ja mahdollisuudet
Lainsäädäntö ja pelisäännöt tekoälyn hyödyntämisessä
Etiikka ja vastuullinen tekoälyn käyttö
5.11.2026, klo 13-16, Zoom-etäkoulutus
Generatiivinen tekoäly johtajan ajattelun ja päätöksenteon tukena, asiantuntijana Pinja Valkonen
Generatiivinen tekoäly johtajan sparraajana, valmistelijana ja ajattelun tukena
Tekoälyn hyödyntäminen päätöksenteon, viestinnän ja suunnan kirkastamisen tukena
Johtajan tekoälylukutaito ja vastuullisen hyödyntämisen rajat
Käytännön harjoitukset johtamistyön tilanteissa
Agentit ja tekoälyassistentit: mahdollisuudet, rajat ja vaikutukset johtamiseen
19.11.2026, klo 13-16, Zoom- etäkoulutus
Kilpailukykyä tekoälyllä – datasta arvoa, asiantuntijana Heini Ilmarinen
Tekoäly ja data kilpailuetuna, missä olemme nyt ja minne olemme matkalla.
Esimerkkejä suomalaisista ja kansainvälisistä edelläkävijöistä; mikä hidastaa, mikä vauhdittaa?
Käyttötapaukset: tunnistaminen, priorisointi ja liiketoimintahyödyt. Konkreettisia esimerkkejä.
Data: laatu, luotettavuus ja kokonaisuus – mahdollisuudet ja hidasteet.
Ryhmätyöskentelyä.
3.12.2026, klo 9-16, Espoo, Tapiola
Tekoälystrategia käytännössä, asiantuntijana Anttu Koistinen
Uudet tekoälypohjaiset liiketoimintamallit ja ansaintalogiikat
Asiakasarvon, kasvun ja kilpailuedun tunnistaminen
Ideoiden, käyttökohteiden ja ratkaisuiden priorisointi
Tekoälyhankkeiden johtaminen, omistajuus ja skaalaaminen
Valmennusohjelman yhteenveto, opit ja seuraavat askeleet
Antti Merilehto
Antti Merilehto on työskennellyt tekoälyn parissa yli 10 vuotta eri rooleissa, Googlella myynnin parissa, toimitusjohtajana startupissa ja viime vuodet Elev tekoälyvalmennuksista vastaavana johtajana. Antin kiinnostuksen kohde on, miten ihmiset saadaan haluamaan hyödyntämään tekoälyä osana fiksumpaa työtä. Antti on bestseller-kirjailija ja palkittu puhuja.
Pinja Valkonen
Pinja on tekoälykouluttaja ja viestinnän asiantuntija, jolla on vahva tausta journalismin, julkishallinnon ja tekoälyosaamisen kehittämisen parissa. Hän toimii yrittäjänä ja toimitusjohtajana omassa yrityksessään.
Yhteiskuntatieteilijän (YTM) koulutus, journalistinen tausta ja käytännön kehittämistyö näkyvät hänen koulutuksissaan selkeytenä, yleisölähtöisyytenä ja vahvana sisältöanalyysina. Pinjan osaamisen ytimessä ovat toimintaympäristön tarkka tulkinta, dataan pohjautuva ajattelu sekä jatkuva uudistuminen ja ennen kaikkea kyky tehdä tekoälystä ymmärrettävää ja aidosti hyödynnettävää arjen työssä.
Heini Ilmarinen, data-arkkitehti ja perustaja, Bruvo
Heini on data-alan ammattilainen, jolla on tausta matematiikan opettajana. Hän yhdistää analyyttisen ajattelun ja intohimon tehdä monimutkaisista asioista ymmärrettäviä ja käytännönläheisiä. Heini tunnetaan selkeästä ja innostavasta tavastaan kouluttaa ja puhua data-aiheista, sekä kyvystään yhdistää teknologia ja liiketoiminta ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi.
Heini on Bruvon yksi perustajista ja Microsoft Data Platform MVP, joka auttaa organisaatioita hyödyntämään dataa tehokkaasti ja rakentamaan selkeitä arkkitehtuureja niin pilvi- kuin hybridiympäristöissä. Hänellä on laaja kokemus datan eri osa-alueilta – infrastruktuurista ja analytiikasta aina hallintaan ja tekoälyyn asti.
Anttu Koistinen
Anttu Koistinen on yksi Suomen johtavista tekoälyasiantuntijoista, joka yhdistää syvällisen teknologiaosaamisen yli 20 vuoden yrittäjäkokemukseen. Hän toimii perustamansa CasvuGen Oy:n toimitusjohtajana, ja hänen missionsa on tehdä tekoälyn ammattimaisesta hyödyntämisestä mahdollista kenelle tahansa.
Anttu on keskeinen vaikuttaja Suomen tekoälykentässä. Hän toimii myös Aalto-yliopiston tekoäly-yhteisö AaltoAI:n hallituksen varapuheenjohtaja.
Anttu Koistinen on toteuttanut yli 300 tekoälykoulutusta ja valmentanut tuhansia tietotyöläisiä. Hänet tunnetaan käytännönläheisestä ja innostavasta valmennustyylistään, sekä kyvystään tehdä tekoälystä helposti lähestyttävää, organisaation koosta tai toimialasta riippumatta.
Johanna Farin (KTM) Service Owner, Data & AI, Gofore
Johannan asiantuntemuksen ytimessä on tekoälyn valjastaminen organisaatioiden käytännön tarpeisiin. Hän on työskennellyt yli vuosikymmenen ajan liiketoiminnan ja teknologian rajapinnassa ja konsultoinut satoja suomalaisia yrityksiä ja julkishallinnon organisaatioita. Tällä hetkellä Johanna työskentelee palveluomistajana ja kouluttajana pörssiyhtiö Goforen Data & AI -yksikössä.
Johanna on valmistunut Aalto yliopistosta, missä hän opiskeli koneoppimista ja tekoälyä kauan ennen kuin maailma kuuli ChatGPT:stä ja kielimalleista, jotka käynnistivät globaalin tekoälymurroksen. Hän puhuu tekoälymurroksesta ymmärrettävällä tavalla, ja hänen ajatuksiaan onkin voinut lukea mm. Tivi-lehdestä. Johannaa innostavat erityisesti vaikuttavat tekoälyn käyttötapaukset ja tekoälyn tuominen osaksi ihmisten yleisiä työelämätaitoja. Teknologisen kehityksen lisäksi hänelle tärkeitä aiheita tekoälymurroksessa ovat myös tekoälyn tuomat yhteiskunnalliset ilmiöt, muutoksen ihmiskeskeinen johtaminen, etiikka ja tietoturva.
Opiskelumaksu maksetaan verkkomaksuna ilmoittautumisen yhteydessä tai laskutetaan ennen koulutuksen alkua yhdessä erässä. Jos olet hankkinut rahoituksen Rastor-instituutin www-sivulla osoitetun rahoitusyhtiön kautta, lähetämme laskun rahoitusyhtiölle.
Osallistumisen voi perua ilman peruutuskuluja viimeistään 14 vrk ennen koulutuksen alkua. Alle 14 vrk ennen koulutuksen alkua tehdyistä peruutuksista perimme 50 % koulutuksen hinnasta. Jos osallistumista ei ole peruttu ennen koulutuksen alkua, perimme 100 % koulutuksen hinnasta.
Psst! Kollegasi ovat olleet kiinnostuneita myös näistä koulutuksista