UUTUUS
Lähiopiskelu
Koulutuspäivät järjestetään paikan päällä.
Etä-/lähiopiskelu
Sisältää etä- ja lähikoulutuspäiviä sekä itsenäistä verkko-opiskelua.
Etäopiskelu
Koulutuspäivät toteutetaan etäyhteydellä reaaliajassa, ja niille on sovittu tarkka ajankohta. Lisäksi koulutukseen sisältyy itsenäistä verkko-opiskelua.
Hybridi
Koulutuspäiviin voi osallistua oman valinnan mukaisesti joko paikan päällä tai etäyhteydellä.
Itsenäinen verkko-opiskelu
Ei sisällä aikaan sidottuja koulutuspäiviä. Koulutuksen voi suorittaa omaan tahtiin haluamanaan ajankohtana verkko-oppimisympäristössä tallenteita, tehtäviä ja muita materiaaleja hyödyntäen.
Oppisopimuskoulutus
Oppisopimuksessa työnantajasi osallistuu kouluttamiseen. Oppisopimus edellyttää, että sinulla on alan työpaikka.
Työhön opastus on keskeinen osa työn sujuvuutta, turvallisuutta ja osaamisen kehittymistä. Koulutus tarjoaa käytännönläheisen kokonaiskuvan siitä, miten suunnittelet ja toteutat työhön opastusta tavoitteellisesti ja johdonmukaisesti. Tule vahvistamaan osaamistasi opastajana ja tukemaan uuden työntekijän onnistumista alusta alkaen!
Koulutuksessa syvennyt työopastajan rooliin ja vastuisiin. Opit suunnittelemaan opastuksen selkeäksi ja tavoitteelliseksi kokonaisuudeksi sekä ohjaamaan opastettavaa työtehtäviin eri tavoin. Saat käytännön keinoja oppimisen tukemiseen ja turvallisen, kannustavan oppimisympäristön rakentamiseen. Lisäksi tarkastelet mentorointia, hiljaisen tiedon siirtämistä ja työturvallisuuden huomioimista arjen opastustilanteissa.
Opit suunnittelemaan ja toteuttamaan perehdytyksen tavoitteellisesti
Saat keinoja varmistaa perehdytyksen sujuva toteutuminen
Osaat tukea perehdytettävän osaamisen kehittymistä ja tiimiin sopeutumista
Ymmärrät perehdytyksen merkityksen sitoutumiselle ja työhyvinvoinnille
Saat työkaluja perehdytyksen seurantaan ja arviointiin
Opit hyödyntämään palautetta perehdytyksen kehittämisessä
Saat käyttöösi digitaalisen Open Badge -osaamismerkin.
Koulutus soveltuu henkilöille, jotka toimivat työhön opastajina, perehdyttäjinä tai työtehtävien ohjaajina. Koulutus sopii niin uusille opastajille kuin jo kokemusta omaaville, jotka haluavat kehittää omaa osaamistaan ja vahvistaa opastuksen laatua. Koulutus on osa Esihenkilötyön koulutusohjelmaa.
Koulutus kestää 2 kk. Siihen sisältyy ennakkotehtävä, ½ etäkoulutuspäivä (klo 13-16) ja koulutuspäivän jälkeen palautettava oppimistehtävä.
Koulutuspäivän (klo 13–16) teemat:
Työhön opastamisen suunnittelu
Opastaminen, mentorointi ja hiljaisen tiedon siirtäminen
Oppimisen tukeminen ja erilaisten oppijoiden huomioiminen
Monipuoliset ohjaustavat työhön oppimisessa
Työturvallisuuden huomioiminen osana opastusta
Kurssi sisältää ennakkotehtävän, ½ etäkoulutuspäivän sekä oppimistehtävänä työohjeen laadinnan tai vaihtoehtoisesti analyysin hyvän työohjeen periaatteista.
Minna Ekblom, valmentaja ja coach, KTM, Certified Coach, AmO
Minnalla on pitkä (yli 25 v) ja värikäs (5 maata, 2 maanosaa) kansainvälinen coaching- ja valmennuskokemus. Hän on tukenut satoja ihmisiä eri toimialoilta, eri kulttuureista ja eri asemissa tunnistamaan ja saavuttamaan oman potentiaalinsa, näkemään ja tunnistamaan uusia mahdollisuuksia, tekemään niiden toteuttamiseksi vaadittavat muutokset sekä ottamaan rohkeasti ja suunnitellusti vaadittavat askeleet.
Minnan saaman palautteen mukaan asiakkaat ovat kokeneet, että heistä on tullut parempia johtajia ja muutosagentteja sekä parempia tiimiläisiä ja kolleegoja. Saatu palaute kertoo myös osallistujien kokeneen, että matkalla oma nautinto työstä on kasvanut ja näin työssä jaksaminen sekä menestyminen on vahvistunut.
Mira Saitsev, yrittäjä, Tradenomi (yAMK), AmO, NTM, Certified Business Coach
Mira on esihenkilötyön ja työhyvinvoinnin kouluttamisen ammattilainen. Hän on toiminut yrittäjävetoisesti kouluttajana ja valmentajana yli 10 vuotta. Miran vahvuuksia ovat erinomaiset vuorovaikutus-, kohtaamis- ja kouluttajataidot. Koulutusten avulla Mira rakentaa osallistujien kanssa yksilöille ja organisaatioille työkaluja ja tunnistettavaa muutosta paremman työarjen tuottamiseen ja tehokkaaseen toimintaan.
Opiskelumaksu maksetaan verkkomaksuna ilmoittautumisen yhteydessä tai laskutetaan ennen koulutuksen alkua yhdessä erässä. Jos olet hankkinut rahoituksen Rastor-instituutin www-sivulla osoitetun rahoitusyhtiön kautta, lähetämme laskun rahoitusyhtiölle.
Osallistumisen voi perua ilman peruutuskuluja viimeistään 14 vrk ennen koulutuksen alkua. Alle 14 vrk ennen koulutuksen alkua tehdyistä peruutuksista perimme 50 % koulutuksen hinnasta. Jos osallistumista ei ole peruttu ennen koulutuksen alkua, perimme 100 % koulutuksen hinnasta.
Psst! Kollegasi ovat olleet kiinnostuneita myös näistä koulutuksista