Mikä tekee Rastor-instituutista hyvän työpaikan?

Julkaistu 30.6.2022

Miksi muutoksen ammattilaiset haluavat töihin Rastor-instituuttiin? Liiketoimintapäällikkö Kati Virolainen ja asiakkuuspäällikkö Laura Marjamo kertovat, millainen heidän urapolkunsa on ollut Rastor-instituutissa, työnsä mielekkyydestä ja mitä mahdollisuuksia he näkevät oman osaamisensa kehittämisessä.

Katin päivittäisiin liiketoimintapäällikön työtehtäviin kuuluvat esihenkilötehtävät, asiantuntijatiimin luotsaaminen sekä liiketoiminnallinen vastuu hänelle nimetystä koulutusalueesta. Hän huolehtii tarvittavista resursseista ja tiimin osaamisen ajantasaisuudesta.

”Tulin Rastor-instituutille kolmisen vuotta sitten finanssialalta. Aluksi toimin talouden koulutusten parissa osaamispäällikkönä. Minulle avautui kuitenkin mahdollisuus haasteellisempiin tehtäviin liiketoiminnan parissa. Liiketoimintapäällikön roolissa saan enemmän valjastettua omaa osaamistani yrityksen käyttöön”, Kati kertoo.

Laura toimii yritysmyyntitiimissä asiakkuuspäällikkönä. Hänen työnsä on hyvin ihmisläheistä, ja hän onkin päivittäin tekemisissä asiakkaiden kanssa eri kanavissa. Yhdessä kollegojensa kanssa hän suunnittelee koulutusten sisältöjä ja laatii tarjouksia.

”Tulin ihan eri toimialalta taloon pari vuotta sitten. Ennen koulutustoimialalle siirtymistä ehdin työskennellä kahdenkymmenen vuoden ajan matkailu- ja yritystapahtumasektorilla. Rastor-instituutissa urapolkuni on vienyt liiketoimintapäällikön tehtävistä yritysmyyntitiimiin ja asiakkuuspäällikön tehtäviin”, Laura sanoo.

Kati ja Laura kokevat työnsä mielekkääksi monella eri tasolla. Naisten puheessa tulevat esiin adjektiivit ”monipuolinen, haasteellinen, itsenäinen”, jotka kertovat jo itsessään työn merkityksellisyydestä. Merkityksellisyys ja innostus työhön korostuvat myös silloin, kun työpaikka ja työnantaja ylittävät omat odotukset.

”Työni on tosi monipuolista ja sopivan haasteellista. Minulla on mahtavia kollegoja ympäri Suomen, hyvä työympäristö ja ihana työilmapiiri. Koen, että työni on merkityksellistä ja arvojemme mukaista: rohkeasti, ketterästi ja asiakkaiden hyväksi hyvällä sydämellä. Autamme paljon toisiamme ja arvostamme toistemme työtä”, Kati kuvailee Rastor-instituuttia työpaikkana.

kati-virolainen-600x350.jpg
Kati Virolainen työskentelee Rastor-instituutissa liiketoimintapäällikkönä.

”Pidän erityisesti siitä, että työni on vaihtelevaa, opettavaista ja haastavaa. Saan olla erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä ja työskennellä eri toimi- ja osaamisalojen parissa oppien joka päivä jotain uutta. Voin aika itsenäisesti rakentaa oman työviikkoni, jossa ei ole yhtään samanlaista päivää. Työssäni palkitsevinta on hyvä tunne asiakaskohtaamisen jälkeen, kun on saatu sovittua etenemisaskeleet kohti asiakkaan tunnistettavaa muutosta”, Laura kertoo työarkensa tähtihetkistä.

Onko suutarin lapsella kenkiä? Miten Rastor-instituutti huolehtii oman henkilöstönsä osaamisen kehittämisestä ja urapoluista?

”Meillä pystyy kehittämään omaa osaamistaan monipuolisesti ja laajasti. Voi siirtyä haasteellisimpiin työtehtäviin tai horisontaalisesti urapolulla enemmän omia mielenkiinnon kohteita tukeviin. Esihenkilönä itse huolehdin siitä, että tiimini voi kehittyä omassa työssään. Muuttuvassa toimintaympäristössä oman osaamisen ajan tasalla pitäminen on elintärkeää. Meillä suhtaudutaan kouluttautumiseen tosi positiivisesti ja annetaan siihen mahdollisuuksia”, Kati hehkuttaa.

”Oman osaamisen kehittämiseen löytyy monia polkuja, voi valita omasta koulutusvalikoimasta tai hyödyntää ulkopuolisia koulutuksia. Mahdollisuuksia on vaikka mitä! Meillä panostetaan henkilöstöön tosi paljon, otetaan huomioon henkilökohtaisia tarpeita ja kehityspolkuja, ei pelkästään ylöspäin vaan myös sivusuunnassa. Oppiva ympäristö kannustaa myös meitä uuden oppimiseen”, Laura kiteyttää.

laura-marjamo-600x350.jpg
Laura Marjamo työskentelee Rastor-instituutissa asiakkuuspäällikkönä.

Kulttuuri on erittäin tärkeä tekijä työssä jaksamisessa ja viihtymisessä. Kulttuuri sanelee paljon myös Rastor-instituutin toimintaa ja ilmapiiriä.

”Meillä on tosi moderni kulttuuri ja toimimme ketterästi. Emme ole hierarkkisia ja voimme aina lähestyä kollegaa asiassa kuin asiassa toinen toisiltamme oppien”, Kati sanoo.

”Kulttuurimme on jännä yhdistelmä ketterää yritystä ja toisaalta vähän perinteisempää oppilaitosta, jossa työskentelee jäätävä määrä asiantuntijoita. Meille palkataan ennakkoluulottomasti erilaisia ihmisiä myös toimialan ulkopuolelta, joka edesauttaa sopivaa erilaisuuden kulttuuria”, Laura jatkaa.

Työntekijä pyytää perinteisesti suosittelijoita hakiessaan uutta työtä. Nyt Rastor-instituutti pyytää suositteluja työntekijöiltään uusien osaajien varalta. Suosittelisitko?

”Ehdottomasti suosittelen Rastor-instituuttia työpaikkana ihan kaikille erilaisille ihmisille, täällä on aivan ihana työskennellä”, Kati hehkuttaa.

”Monipuolisuus omalta kohdaltani on toteutunut. Hyvä talo, jossa henkilöstöstä pidetään huolta. Meillä on tarjolla monenlaisia tehtäviä, joten täältä löytyy varmasti töitä hyville tyypeille”, Laura hymyilee.

Uudistumme ja uudistamme. Tutustu Rastor-instituuttiin työnantajana.

Tutustu