Lähiopiskelu
Koulutuspäivät järjestetään paikan päällä.
Etä-/lähiopiskelu
Sisältää etä- ja lähikoulutuspäiviä sekä itsenäistä verkko-opiskelua.
Etäopiskelu
Koulutuspäivät toteutetaan etäyhteydellä reaaliajassa, ja niille on sovittu tarkka ajankohta. Lisäksi koulutukseen sisältyy itsenäistä verkko-opiskelua.
Hybridi
Koulutuspäiviin voi osallistua oman valinnan mukaisesti joko paikan päällä tai etäyhteydellä.
Itsenäinen verkko-opiskelu
Ei sisällä aikaan sidottuja koulutuspäiviä. Koulutuksen voi suorittaa omaan tahtiin haluamanaan ajankohtana verkko-oppimisympäristössä tallenteita, tehtäviä ja muita materiaaleja hyödyntäen.
Oppisopimuskoulutus
Oppisopimuksessa työnantajasi osallistuu kouluttamiseen. Oppisopimus edellyttää, että sinulla on alan työpaikka.
Onko Google Ads -tili jo perustettuna, mutta et osaa tehdä sillä mainoskampanjaa? Kohta osaat! Saat varmuutta Google Adsin käyttöön, kertaat tärkeimmät hakusanamainonnan periaatteet ja saat vinkkejä oman Ads-kampanjan suunnitteluun ja toteutukseen.
Koulutuksessamme syvennät Google Ads -osaamistasi ja opit kehittämään kampanjoiden tuloksellisuutta entistä systemaattisemmin. Mukana ovat käytännönläheiset vinkit avainsanojen hallintaan, budjetointiin sekä mainosten laadun parantamiseen. Koulutus sopii sinulle, joka hallitset jo Google Ads -perusteet ja haluat varmuutta kampanjoiden toteutukseen.
Kurssi on osa Digitaalisen markkinoinnin koulutusohjelmaa ja Sisällöntuottajan koulutusohjelmaa. Jos Google Ads on vielä uusi työkalu, suosittelemme ensin Google Ads perusteet -kurssia.
Koulutus sisältää kaksi ennakkotehtävää sekä etäkoulutuspäivän klo 9–12.
Päivän aikana keskitymme hakusanamainonnan optimointiin: käymme läpi hakutarkoituksen vaikutuksen kampanjarakenteisiin, hakutermiraporttien hyödyntämisen, avainsanojen ja match typen hallinnan, sekä budjetoinnin ja tarjousstrategiat. Lisäksi opit tunnistamaan ja kehittämään kampanjoiden tuloksellisuutta sekä parantamaan mainosten relevanssia.
Koulutus keskittyy konkreettisiin optimointikeinoihin – perusteet on hyvä hallita etukäteen. Osallistujalla tulee olla käytössään oma Google Ads -tili, jonka dataa hyödynnetään koulutuksessa.
Antti Leino, markkinointiarkkitehti, yritysvalmentaja, digistrategi
Antti hyödyntää yli 25 vuoden kokemusta erilaisia digitaalisen markkinoinnin tehtävistä kouluttaessaan Rastor-instituutissa. Hänen erikoisalojaan ovat digitalisen mainonnan alustat, hakukonenäkyvyys ja sosiaalisen median hyödyntäminen.
Opiskelumaksu maksetaan verkkomaksuna ilmoittautumisen yhteydessä tai laskutetaan ennen koulutuksen alkua yhdessä erässä. Jos olet hankkinut rahoituksen Rastor-instituutin www-sivulla osoitetun rahoitusyhtiön kautta, lähetämme laskun rahoitusyhtiölle.
Osallistumisen voi perua ilman peruutuskuluja viimeistään 14 vrk ennen koulutuksen alkua. Alle 14 vrk ennen koulutuksen alkua tehdyistä peruutuksista perimme 50 % koulutuksen hinnasta. Jos osallistumista ei ole peruttu ennen koulutuksen alkua, perimme 100 % koulutuksen hinnasta.
Psst! Kollegasi ovat olleet kiinnostuneita myös näistä koulutuksista