Hissipuhe työnhaussa

Työnhaussa tulee monesti vastaan tilanteita, joissa on kerrottava itsestään lyhyesti. Näitä tilanteita varten on hyvä olla valmiina etukäteen harjoiteltu kuvaus omasta osaamisesta. Näin saat sanoitettua oman tietotaidon tilanteeseen sopivalla tavalla. Ohessa vinkkejä itseäsi koskevan hissipuheen tekemiseksi.   

Hissipuheen tulee olla tiivis ja ytimekäs, kestoltaan noin 1–2 minuuttia. Hissipuhe voi koostua myös 0,5–1 minuutin osista, ja sinulla voi olla puheesta eri versioita eri tilanteita ajatellen. Voit hyödyntää hissipuhettasi esimerkiksi kontaktoidessasi yrityksiä, verkostoitumisessa, keskusteluissa eri tapahtumissa verkossa tai kasvokkain, työhakemuksessa tai työhaastattelussa. 

todistus.jpg

Hissipuheen pohjustustyöt 

  1. Listaa osaamisestasi tärkeimpiä vahvuuksiasi ja kirjoita niistä kuvaukset (noin 10–20 kpl). Kuvaa osaamistasi mahdollisimman monesta eri näkökulmasta huomioiden esimerkiksi työskentelytyylisi, toimintatapasi, luonteenpiirteesi ja kokemuksesi. Kuvaa konkreettisia toiminnallisia tilanteita, joissa osaamisesi tulee esiin. Hyödynnä mitattavuutta, kuten lukuja, määriä, kertoja ja aikamääreitä. Voit halutessasi käyttää apuna 5 askelta oman osaamisen sanoittamiseen.  
     
  2. Jatka kirjoittamista kuvaamalla, miten tekemisesi hyödyttää yritystä, yrityksen toimintaa, asiakkaita tms. Tuo kuvauksissa esiin tulevaisuusnäkökulmaa.  ​​​​​​Esimerkki: Tunnen jo entuudestaan alan toimijat, joten on helppo ryhtyä segmentoimaan. / Tehtävä vaatii verkostoitumistaitoja, jotta projektin yhteistyökumppanit löytyvät.
     
  3. Kirjoita seuraavaksi ylös hissipuheesi tavoite: Mihin haluat sillä vaikuttaa? Mitä haluat tapahtuvan (eri vaihtoehtoja)? 
     
  4. Pohdi ja kirjaa vielä ylös yhteenvetona 10 aihetta, asiaa, kysymystä tai lausetta, jotka saisivat kuulijan kiinnostumaan, tuovat esiin motivaatiotasi tai joissa tiivistävät osaamistasi.

Hissipuheen rakentaminen   

  1. On suositeltavaa kirjoittaa hissipuheesta useampia versioita. Hio ja työstä – harjoittelu kannattaa! 
  2. Hissipuheen runko
  3. Aloituslause / Johdanto / Kiinnostuksen herättäminen (esim. kuvaus, kysymys tai tarjous) 
  4. Aiheet 1–4: oma tehtävä tai projekti – mitä tarjoan? Oma toiminta – mikä on hyöty? Oma osaaminen – millaiset taidot?  
  5. Sisältö aiheeseen: esimerkit, kokemukset, havainnot, mielipiteet, toteamukset, luvut, faktat, kysymykset tms. 
  6. Esitä ja sovi halutut jatkotoimenpiteet (esim. yhteystietojen jakaminen tai mitä tehdään seuraavaksi) 
  7. Yhteenveto: ydinviestin kiteytys 
  8. Lopetuslause / Päätös (esim. mietelmä, asenne tai motto)
     

Vinkkejä hissipuheen työstämiseen: 
 

  • Äänitä puheesi ja kuuntele se. Voit tallentaa puheesi useamman kerran eri tavoilla puhuttuna: suoraan tekstistä luettuna ja omin sanoin kerrottuna. Tämä on startti, ensimmäinen työstövaihe. 
     
  • Pidä pieni tauko. Palaa myöhemmin joko samana päivänä tai seuraavana tarkastelemaan tuorein silmin aikaansaannoksiasi. Poimi kohdat, jotka mielestäsi toimivat. Jatkotyöstä kohtia, jotka vielä kaipaavat parantamista. Palastele ja yhdistele eri versioista mielestäsi uusi toimiva kokonaisuus. Tällöin sinulla on jo jalostettu versio, eli huomattavasti valmiimpi tuotos.  
     
  • Pienen tauon jälkeen äänitä työstetystä tekstistä uusia versioita. Kuuntele tallenne ja kirjoita ylös kohtia, jotka kaipaat hiomista. Äänitä uusia versioita ja työstä tekstiä niin monta kertaa kuin koet tarpeelliseksi.  
     
  • Lopuksi viimeistele tekstisi: tiivistä, vaihda sanoja ja järjestele lauseita, kunnes se kuulostaa hyvältä. Työstä puhe sellaiseksi, että olet tyytyväinen. Muista kuitenkin olla tavoittelematta täydellisyyttä. Puhe muokkaantuu sitä käyttäessä aina lisää. Tärkeämpää on aloittaa jollakin versiolla, kun odottaa, että saat sen täysin kohdilleen. Hissipuhe on aina eri tilanteissa muuttuva riippuen paikasta ja keskustelukumppanista. 
     
  • Voit harjoitella puhettasi ystävälle ja pyytää siitä palautetta (esim. mikä oli hyvää, mikä jäi epäselväksi tai millainen tunnelma jäi).  
     
  • Ota hissipuheesi rohkeasti käyttöön eri tilanteissa! Voit aina tarvittaessa muokata sitä lisää.