Lähiopiskelu
Koulutuspäivät järjestetään paikan päällä.
Etä-/lähiopiskelu
Sisältää etä- ja lähikoulutuspäiviä sekä itsenäistä verkko-opiskelua.
Etäopiskelu
Koulutuspäivät toteutetaan etäyhteydellä reaaliajassa, ja niille on sovittu tarkka ajankohta. Lisäksi koulutukseen sisältyy itsenäistä verkko-opiskelua.
Hybridi
Koulutuspäiviin voi osallistua oman valinnan mukaisesti joko paikan päällä tai etäyhteydellä.
Itsenäinen verkko-opiskelu
Ei sisällä aikaan sidottuja koulutuspäiviä. Koulutuksen voi suorittaa omaan tahtiin haluamanaan ajankohtana verkko-oppimisympäristössä tallenteita, tehtäviä ja muita materiaaleja hyödyntäen.
Oppisopimuskoulutus
Oppisopimuksessa työnantajasi osallistuu kouluttamiseen. Oppisopimus edellyttää, että sinulla on alan työpaikka.
Laadunhallinnan työteknikon koulutus antaa sinulle työkalut laadunvarmistukseen, prosessien kehittämiseen ja tiimin tehokkaaseen johtamiseen. Saat kattavan osaamisen laadunhallinnan menetelmistä ja kehität työnjohto- ja esihenkilötaitojasi. Koulutuksella mahdollistat etenemisen urallasi tuotantoteollisuuden vaativampiin tehtäviin.
MAKSUTTOMAT TYÖTEKNIKKO-INFOT
Tule kuulemaan lisää maksuttomaan infoon! Tilaisuudessa kuulet tarkemmin koulutuksen hyödyistä ja tutkinnon suorittamisesta. Infotilaisuuteen voit osallistua etäyhteydellä.
Laadunhallinnan alalla esihenkilönä tai työnjohtajana tai oletko tähtäämässä näihin tehtäviin? Tämä koulutus antaa sinulle valmiudet toimia työnjohtotehtävissä ja vahvistaa osaamistasi laadunhallinnan prosesseista ja menetelmistä. Koulutuksessa suoritat teollisuusalojen työnjohtajakoulutuksen sekä laadunhallinnan syventävät opinnot.
Saat konkreettisia työkaluja laadunhallinnan ja työnjohdon kehittämiseen. Opit soveltamaan laadunhallinnan menetelmiä, kuten lean- ja juurisyyanalyysiä, sekä kehittämään prosesseja tehokkaammiksi. Lisäksi vahvistat esihenkilötaitojasi, kuten vuorovaikutusta ja tiimin motivointia. Koulutuksen suoritettuasi saat oikeuden käyttää arvostettua Työteknikko-nimikettä.
Koulutuksesta saat hyötyä niin oman urasi kehittämiseen kuin organisaatiosi rakentamisen laadun ja tuottavuuden parantamiseen. Laadunhallinnan lisäksi Työteknikolla on myös muita suuntautumisvaihtoehtoja. Katso kaikki vaihtoehdot: Työteknikon koulutusohjelma.
Kenelle Työteknikkokoulutus sopii? Millaista opiskelu on käytännössä?
Usein kysyttyä Työteknikkokoulutuksesta
Koulutus kestää n. 18 kk. Siihen sisältyy 22-25 etäkoulutuspäivää sekä itsenäistä verkko-opiskelua ja harjoitustehtäviä.
Laadunhallinnan työteknikon koulutusohjelma muodostuu kahdesta osa-alueesta: teollisuusalojen työnjohtajakoulutuksesta sekä syventävistä ammatillisista opinnoista. Molemmat sisältävät koulutuspäiviä, palautettavia tehtäviä sekä osa-alueiden päätteeksi osaamistestin.
Koulutuspäivät järjestetään kokonaan etänä, joten opinnot on mahdollista suorittaa joustavasti työn ohessa. Koulutuksessa ei kuitenkaan edellytetä alan työpaikkaa.
Koulutuspäivät (4/7 h) toteutetaan arkipäivisin klo 9-13 / 9-16.
10 kk, sis. 8-10 etäkoulutuspäivää (7 h)
Kaikille yhteiset koulutuspäivät:
Minä työnjohtajana
Tuotantoprosessin johtaminen
Talous ja kannattavuus
Viestintä ja vuorovaikutustaidot
Kehittyminen työnjohtajana
Työlainsäädännön perusteet
Valinnaiset koulutuspäivät (valitaan kaksi):
Projektitoiminta
Tuotannon johtaminen
Tuotannon turvallisuus ja ympäristöjohtaminen
Tuotannon kunnossapidon johtaminen ja kehittäminen
Henkilöstön osaamisen kehittäminen
Työnjohtajakoulutus on mahdollista suorittaa myös oppisopimuksella, mikäli sinulla ei ole aiempaa ammatillista koulutusta suoritettuna. Kysy lisää koulutuksen yhteyshenkilöiltä!
Mikäli olet sopinut kanssamme oppisopimuskoulutuksesta, voit ilmoittautua tästä.
8-9 kk (15 etäkoulutuspv)
Laadunhallinta yleisesti (7 h)
Perusteet ja käsitteet
Laadunhallintajärjestelmä
Prosessien kuvaaminen
Jatkuva parantaminen ja toiminnan kehittäminen
Asiakaslähtöinen laadunhallinta
Laatukulttuurin rakentaminen
Leanin perusteet -verkkokurssi
Itsenäisesti opiskeltavalla kurssilla saat monipuolisen ymmärryksen lean-menetelmistä, käsitteistä ja aiheesta kokonaisuutena. Pohdit leanin teoriaa ja sen soveltamismahdollisuuksia omassa organisaatiossasi tai omalla vastuualueellasi.
Laadun kehittämisen matematiikka (7 h)
Esimerkkejä matematiikan hyödyntämisestä osana laadunhallintaa
Laadunhallinnan soveltavat matemaattiset harjoitukset, mm. laatutaso, riskien kustannukset ja
kehittyminen, projektikustannukset ja vaarallisten kemikaalien säilytysrajat
HUOM! Varmista, että tässä päivässä sinulla on käytössäsi tietokone ja mahdollisuus työskennellä harjoitusten parissa!
Vaatimukset ja todentaminen (7 h)
Vaatimustenmukaisuus (compliance) ja sen hallinta
Laadunhallintajärjestelmän hallinta ja kehittäminen
Jatkuvuuden hallinta ja kehittäminen
Työturvallisuuden, ympäristöasioiden ja tietoturvallisuuden hallinta ja kehittäminen
Auditointi ja itsearviointi
Liiketoiminnan kehitysprojektit (7 h)
Projektihallinnan prosessi ja projektien luokittelu
Projektin määrittelyvaihe
Projektin suunnittelu ja toteutus
Muutosvastarinta ja muutoksenhallinta
Ongelmanratkaisu (7 h)
Normaalivaihtelu, tilastollinen prosessinvalvonta(SPC), SixSigma
Erityissyypoikkeamat ja juurisyyanalyysit
5-miksi menetelmä
Riskianalyysit
Riskien hallinta (7 h)
Riskienhallinnan perusteet
Vaatimukset riskienhallinnalle
Riskienhallinta osana laadun hallintaa ja kehittämistä
Riskien hallintakeinojen ja kontrollien suunnittelu
Matematiikka ja fysiikka
Matematiikan osaamiskartoitus (n. 2 h)
Suoritetaan itsenäisesti Oiva -oppimisympäristössä muutamaa viikkoa ennen ensimmäistä matematiikan koulutuspäivää.
Matemaattisten aineiden kirjasto on käytettävissäsi opintojesi aikana Oivassa.
Vapaaehtoinen kertauspäivä (4 h)
Matematiikka: Laskennan perusteet ja lausekkeen määrittely (4 h)
Matematiikka: Yhtälöt (4 h)
Matematiikka: Pinta-alat ja tilavuudet (4 h)
Matematiikka: Trigonometria ja funktiot (4 h)
Matematiikka: Prosenttilaskut ja kertaus (4 h)
Fysiikka: Voimat (4 h)
Fysiikka: Lämpöoppi, energia, työ, teho (4 h)
Fysiikka: Paine ja ilmankosteus (4 h)
Osaamistesti
Suoritetaan itsenäisesti Oiva-oppimisympäristössä.
Työteknikkokoulutus muodostuu kahdesta eri osiosta:
1. Työnjohdollisesta koulutuksesta ja
2. Syventävistä ammatillisista opinnoista.
Työteknikkokoulutuksen hinta riippuu siitä, suoritatko työnjohdollisen koulutuksen erikoisammattitutkintona vai saman laajuisena koulutuksena ilman tutkintomuodollisuuksia. Erikoisammattitutkinto sisältyy pakollisena rakennusalan ja LVI-alan työteknikkokoulutukseen. Muissa työteknikkokoulutuksissa erikoisammattitutkinto on valittavissa vain tietyin edellytyksin, paikkoja on rajoitetusti.
| EHDOT | KOKONAISHINTA |
Työteknikon koulutusohjelma Rastor-instituutin työnjohtajakoulutuksella | Mahdollinen kaikissa muissa paitsi rakennusalan ja LVI-alan työteknikoissa. | 6900 € + alv 25,5 % |
Työteknikon koulutusohjelma erikoisammattitutkinnolla | Erikoisammattitutkinto sisältyy pakollisena rakennusalan ja LVI-alan työteknikkoon. Muissa mahdollinen tietyin edellytyksin. | 4600 € (alv 0) |
Työteknikon koulutusohjelma erikoisammattitutkinnolla ja oppisopimuksella | Oppisopimus on mahdollinen, jos sinulla ei ole aiempaa tutkintoa ja työnantajallasi on tarve kouluttaa sinua. | 4600 € (alv 0) |
Pelkät ammattiaineopinnot | Mikäli olet jo suorittanut erikoisammattitutkinnon | 4200 € + alv 25,5 % |
Jos suoritat useamman syventävien ammatillisten opintojen kokonaisuuden, esimerkiksi olet suorittanut rakennustekniikan syventävät ammatilliset opinnot ja haluat suorittaa lisäksi LVI-tekniikan syventävät ammatilliset opinnot, tällöin osuuden hinta on 2500 €.
Jos olet hankkinut rahoituksen Rastor-instituutin www-sivulla osoitetun rahoitusyhtiön kautta, lähetämme laskun rahoitusyhtiölle.
Osallistumisen voi perua ilman peruutuskuluja viimeistään 14 vrk ennen koulutuksen alkua. Alle 14 vrk ennen koulutuksen alkua tehdyistä peruutuksista perimme 50 % koulutuksen hinnasta. Jos osallistumista ei ole peruttu ennen koulutuksen alkua, perimme 100 % koulutuksen hinnasta.
Jos vakuutusyhtiö maksaa koulutuksesi:
Psst! Kollegasi ovat olleet kiinnostuneita myös näistä koulutuksista