Lähiopiskelu
Koulutuspäivät järjestetään paikan päällä.
Etä-/lähiopiskelu
Sisältää etä- ja lähikoulutuspäiviä sekä itsenäistä verkko-opiskelua.
Etäopiskelu
Koulutuspäivät toteutetaan etäyhteydellä reaaliajassa, ja niille on sovittu tarkka ajankohta. Lisäksi koulutukseen sisältyy itsenäistä verkko-opiskelua.
Hybridi
Koulutuspäiviin voi osallistua oman valinnan mukaisesti joko paikan päällä tai etäyhteydellä.
Itsenäinen verkko-opiskelu
Ei sisällä aikaan sidottuja koulutuspäiviä. Koulutuksen voi suorittaa omaan tahtiin haluamanaan ajankohtana verkko-oppimisympäristössä tallenteita, tehtäviä ja muita materiaaleja hyödyntäen.
Oppisopimuskoulutus
Oppisopimuksessa työnantajasi osallistuu kouluttamiseen. Oppisopimus edellyttää, että sinulla on alan työpaikka.
Opetushallituksen virallinen ammatillinen tutkinto
Tämä viestinnän strategiseen johtamiseen painottuva johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto on tarkoitettu Viesti ry:n jäsenille. Koulutus soveltuu viestintä- tai markkinointiasiantuntijan, -päällikön tai -johtajan roolissa toimiville sekä esihenkilöille, jotka haluavat kehittyä organisaation viestintätiimin johtamisen, strategiatyön ja strategisen viestinnän suunnittelun tehtävissä.
SYKSYLLÄ 2026 ALKAVAT TOTEUTUKSET OVAT TÄYNNÄ!
Jätä yhteystietosi oheiselle lomakkeelle, niin toimitamme sinulle lisätietoa, kun seuraavan toteutuksen hakeutuminen käynnistyy.
Koulutuksessa saat työkaluja päivittäiseen johtamistyöhösi sekä uusia keinoja organisaation strategiatyöhön ja strategisen viestinnän suunnitteluun. Ymmärrät talouden johtamisen merkityksen ja opit laatimaan strategian mukaisen viestintäsuunnitelman eri sidosryhmille.
Koulutus on suunniteltu yhteistyössä Viestinnän asiantuntijoiden ammattijärjestö Viesti ry:n kanssa viestinnän ja markkinoinnin ammattilaisten erityistarpeisiin. Koulutus sopii sinulle, jos olet jo kartuttanut johtamiskokemusta ja haluat kehittää monialaista johtamisosaamistasi.
Ammatillisessa tutkinnossa sovellat oppimaasi käytännön työtehtävissäsi ja kehität oman työyhteisösi käytäntöjä jo opintojen aikana. Koulutus tarjoaa myös erittäin hyvän verkostoitumismahdollisuuden muiden viestinnän ammattilaisten kanssa. Yhdessä Rastor-instituutin ohjaajan kanssa suunnittelet yksilöllisen oppimispolkusi omiin osaamistarpeisiisi ja saat ohjausta tutkinnon suorittamiseen ja opiskeluun.
Kutsu ja lyhyt ennakkotehtävä toimitetaan muutamaa viikkoa ennen Kick Off-tilaisuutta, joka järjestetään Espoossa.
Tutkinnon suunniteltu kesto on n. 16 kk. Siihen sisältyy lähi- ja etäkoulutuspäiviä sekä ohjattua etäopiskelua. Lähipäivät toteutetaan Rastor-instituutissa Espoossa. Koulutuspäivien määrä vaihtelee yksilöllisen opiskelusuunnitelman ja kurssivalintojesi mukaisesti. Tutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä.
Koulutus sisältää kolme tutkinnon osaa:
Johtajana toimiminen (pakollinen tutkinnon osa)
Strategiatyön johtaminen (suositeltu valinnainen tutkinnon osa)
Projektin johtaminen (suositeltu valinnainen tutkinnon osa)
1. Johtajana toimiminen
Kick Off -tilaisuus, lähikoulutuspäivä
Uudistava johtaminen -verkkokurssi, 6 kk
Tällä kaikille opiskelijoille kuuluvalle johtajuuden orientaatiokurssilla perehdyt uudistavan johtamisen viitekehykseen. Uudistavassa johtamisessa on kysymys ajattelutavasta, asenteesta ja eettisestä perustasta, jolla johtaja tekee työtään. Johtamisen keskiössä ovat johdettavat yksilöinä, heidän tarpeensa ja motivaationsa, mutta myös työyhteisö ja sen kulttuuri.
Itsensä johtaminen, lähikoulutuspäivä
Opit tarkastelemaan itseäsi ja motivaatiotekijöitäsi johtajana ja mikä on sinulle ominaisin johtamistyyli. Kurssin aikana saat arkeesi sovellettavia, konkreettisia itsesi johtamista tukevia työkaluja liittyen esimerkiksi ajanhallintaan, priorisointiin ja omasta jaksamisesta huolehtimiseen.
Strategian toteuttaminen viestintätyössä, 2 lähikoulutuspäivää
Strateginen johtaminen – mitä se tarkoittaa ja miten sinä voit vaikuttaa oman organisaation strategian toteutumiseen omassa työssäsi? Koulutuksessa opit ymmärtämään liiketoimintaa entistä syvemmin ja toimimaan strategiavaikuttajan roolissa omassa organisaatiossasi.
Talouden tunnusluvut, Zoom-etäkoulutuspäivää
Opit tulkitsemaan lukuja sekä analysoimaan tilinpäätöstä oman toimintosi kannalta. Koulutuksen jälkeen pystyt hyödyntämään tunnuslukuihin perustuvia analyysejä omassa päätöksenteossasi ja hahmotat entistä paremmin numeroiden ja toiminnan välisen strategisen yhteyden.
Johtamisviestintä ja vuorovaikuttaminen, lähikoulutuspäivä
Tämä kurssi auttaa sinua ymmärtämään viestinnän merkitystä erilaisissa johtamistilanteissa, ymmärtämään erilaisia vuorovaikutustyylejä, tuomaan esiin oman asiasi uskottavalla tavalla ja esiintymään vaikuttavasti yhteistyökumppaneita ja asiakkaita kohdatessasi. Vuorovaikutustilanteet selkiytyvät ja niistä on odotettavissa entistä parempia tuloksia.
Verkostojen johtaminen -verkkokurssi, 3 kk
Koulutuksessa perehdyt verkostojen johtamiseen niin yksilön kuin organisaation näkökulmasta. Opit hyödyntämään työssäsi ammatillisia verkostoja ja luomaan strategisia kumppanuuksia organisaatiollesi. Saat konkreettisia työkaluja verkostojen ja verkostotyön kehittämiseen.
Työlainsäädäntö, Zoom-etäkoulutuspäivä
Kurssilla keskitytään työoikeuteen ja työlainsäädäntöön esihenkilötyön näkökulmasta. Kurssin jälkeen pystyt edistämään tasapuolista ja oikeudenmukaista organisaatiokulttuuria, jossa henkilöstöä johdetaan strategisesti oikeaan suuntaan samalla huolehtien arjen hyvinvoinnista. Kurssikokonaisuuteen sisältyy myös kaksi verkkokurssia: Työoikeuden verkkokurssi ja Työsuhteen erityiskysymyksiä -verkkokurssi.
2 Strategiatyön johtaminen
Viestinnän strateginen johtaminen, lähikoulutuspäivä
Haluatko kehittää organisaatiosi viestinnän strategista kokonaiskuvaa ja uudistaa vastuualueesi toimintaa jatkuvasti muuttuvassa toimintaympäristössä? Strategiatyön johtamisen kurssilla opit luomaan kilpailukykyisen strategian, joka ohjaa viestintätyötäsi. Kurssilla saat inspiraatiota ja työkaluja kestävän kilpailuedun rakentamiseen ja tiimisi sitouttamiseen yhteiseen tavoitteeseen. Lisäksi kurssi sisältää digitaalisuuden ja vastuullisuuden näkökulmat, jotka ovat olennaisia nykyaikaisessa strategiatyössä.
3 Projektin johtaminen
Projektin johtaminen, Zoom-etäkoulutuspäivä
Koulutuksessa opit strategisen projektin johtamisen kannalta tärkeimmät asiat, jotka tulee ottaa huomioon projektin eri vaiheissa. Tutustut erilaisiin projektijohtamisen malleihin ja reflektoit omaa projektiosaamistasi. Pääset sparrailemaan muiden osallistujien kanssa projektin aiheista ja projektien johtamisesta. Koulutuksen jälkeen osaat terävöittää projektitöiden aiheita ja suunnitelmia. Kurssilla saadut projektityöskentelyn työkalut ja työelämän esimerkit auttavat soveltamaan oppeja omissa projektitöissä.
Projektijohtamisen verkkokurssi, 3 kk
Projektijohtamisen verkkokurssi tarjoaa sinulle tärkeimmät opit onnistuneeseen projektin suunnitteluun ja toteutukseen. Kurssilla saat kattavan kokonaiskäsityksen projektityöskentelystä: hankit osaamista projektisuunnitteluun, projektin toteuttamiseen ja johtamiseen suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti, sekä projektin onnistumisen arvioimiseen. Opiskelet itsenäiseen tahtiin projektisuunnittelun kokonaisuutta.
Ketterän kehittämisen työkalut ja menetelmät -verkkokurssi, 3 kk
Verkkokurssi esittelee ketterään kehittämiseen liittyviä työkaluja ja menetelmiä. Voit soveltaa työkaluja erilaisessa ketterässä työskentelyssä ja kokeilla myös vaiheittain. Kurssilla on ketterästä projektijohtamisesta (Scrum) ja palvelumuotoilusta tuttuja menetelmiä, jotka ovat tulleet osaksi ketterästi toimivien organisaatioiden työkalupakkia.
Tutkinnon ryhmäohjaus
Tutkinnon suorittamisen tueksi järjestetään ryhmäohjausta Zoom-etäyhteydellä.
DiSC-johtajuusprofiili tai MPS 360-kysely
Tutkinnon ohessa on mahdollisuus suorittaa lisähintaan DiSC-johtajuusprofiili tai MPS 360-kysely Rastor-instituutin tutkinto-opiskelijahinnoilla alkaen 250 €.
Minna Ekblom, valmentaja ja coach. KTM, Certified Coach, AmO
Minnalla on pitkä (yli 25 v) ja värikäs (5 maata, 2 maanosaa) kansainvälinen coaching- ja valmennuskokemus. Tutkintojen arviointien painopiste on johtamisen, yritysjohtamisen, lähiesihenkilötyön, liiketoiminnan, yrittäjyyden sekä tuotekehitystyön ammatti- ja erikoisammattitutkinnoissa ja kertyneiden tutkintoarviointien lukumäärä lasketaan jo tuhansissa.
"Asiakkaani ovat kokeneet, että heistä on tullut parempia johtajia ja muutosagentteja, parempia tiimiläisiä ja kollegoja ja matkalla oma nautinto työstä on kasvanut ja täten siinä jaksaminen ja menestyminen parantuneet."
Lauri Tuomi, toimitusjohtaja, Profitmakers Oy
Kauppatieteiden tohtori Lauri Tuomi on strategiavalmentaja, -tutkija ja tietokirjailija sekä johtaja. Työuransa aikana hän on toiminut johtotehtävissä sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Hän on ohjannut strategiaprosesseja, sparrannut hallituksia, johtoa ja johtoryhmiä. Lisäksi hän on vuosien varrella valmentanut tuhansia suomalaisia esihenkilöitä ja johtajia lähes kaikilla toimialoilla. Hänen osaamisalueitaan strategisen johtamisen lisäksi ovat muutos-, osaamisen ja innovaatioiden johtaminen. Hänellä on useita hallitus- ja hallituksen puheenjohtaja tehtäviä sekä kotimaassa että kansainvälisesti.
Timo Toivanen, KTM, TT Valmennus Oy
Talouden oivalluttaja kuvaa Timoa parhaiten. Timon tavoitteena on auttaa ihmisiä kehittymään paremmiksi liiketoiminnan ja talouden osaajiksi. Hän haastaa kohderyhmiään uuteen ajatteluun ja uusiin toimintamalleihin liiketoiminnan talouden ohjaamisessa ja päätöksenteossa. Timon vahvuutena on puhua taloudesta vastaanottajan ymmärtämällä kielellä. Timon teesit valmentajana ovat osaa asiasi, vuorovaikutus puree, intouta, rautalangoita ja oivalluta. Innostava ja mukaansatempaava tyyli talouden aiheiden käsittelyssä innostaa sinut varmuudella syventymään aiheeseen lisää. (linkedin.com/in/titoivanen/)
Vilja Laaksonen, viestinnän tohtori, tietokirjailija, toimitusjohtaja, Aava & Bang
Viljan työ painottuu ihmisläheiseen johtamiseen, johtamisviestintään ja organisaatioiden toimintakulttuurien kehittämiseen. Vilja uskoo, että kaikki tärkeä elämässä tapahtuu vuorovaikutuksessa. Työssään hän tarkastelee erityisesti sitä, miten vuorovaikutus rakentaa luottamusta, suuntaa tekemistä ja mahdollistaa kestävää kasvua organisaatioissa. Vilja toimii myös hallitustyössä ja kehityshankkeiden ohjausryhmissä sekä työskentelee kestävää kasvua ja johtamista käsittelevän tutkimusteeman parissa.
Jenni Eromäki, OTM, juristi, yrittäjä, Via Juridica Oy
Jennillä on 20 vuoden työkokemus liikejuridiikasta ja 14 vuoden kokemus kouluttajana toimimisesta. Hänen erikoisosaamistaan on liike-, sopimus- ja työsuhdejuridiikka. Jenni kouluttaa lakiasioita käytännönläheisesti ja hänellä on paljon case-esimerkkejä.
Teppo Valkama, hankepäällikkö, Tietoevry Create
Teppo on monissa liemissä keitetty hankepäällikkö. Hänen syvällinen ja laaja-alainen näkemyksensä johtaa muutoksia kumpuaa yli 30 vuoden kokemuksesta tuotekehityksestä, projekti- ja hankehallinnasta sekä tuotekehitysyksikön vetämisestä. Hän on johtanut sekä kansainvälisten ohjelmien ja organisaatioiden projekteja että pienempiä, nopeatempoisempia projekteja. Teppo toimii myös aktiivisesti Projektiammattilaiset ry:n hallituksen jäsenenä.
Vilja Laaksonen, viestinnän tohtori, tietokirjailija, toimitusjohtaja, Aava & Bang
Viljan työ painottuu ihmisläheiseen johtamiseen, johtamisviestintään ja organisaatioiden toimintakulttuurien kehittämiseen. Vilja uskoo, että kaikki tärkeä elämässä tapahtuu vuorovaikutuksessa. Työssään hän tarkastelee erityisesti sitä, miten vuorovaikutus rakentaa luottamusta, suuntaa tekemistä ja mahdollistaa kestävää kasvua organisaatioissa. Vilja toimii myös hallitustyössä ja kehityshankkeiden ohjausryhmissä sekä työskentelee kestävää kasvua ja johtamista käsittelevän tutkimusteeman parissa.
Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto on Opetushallituksen virallinen ammatillinen tutkinto, jossa tutkinnon suorittaminen ja tutkintokoulutus henkilökohtaistetaan juuri sinulle sopivaksi sen perusteella, mitä jo osaat ja mitkä ovat tavoitteesi.
Valitset Rastor-instituutin ohjaajan kanssa tutkintoon soveltuvasta kurssitarjonnasta ne kurssit, joilla saavutat tutkinnossa vaadittavan ammattitaidon. Opintojen määrä riippuu siitä, mitä tutkinnon osia valitset tutkintoosi, mitä jo osaat ja miten kasvatat ammattitaitoasi työpaikallasi.
Jokaisessa ammatillisessa tutkinnossa on omat vaatimuksensa ammatilliselle osaamiselle. Tutustu Johtamisen ja yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnossa vaadittavaan osaamiseen Opetushallituksen sivuilla.
Tutkinto muodostuu kolmesta tutkinnon osasta: Johtajana toimiminen sekä kaksi valinnaista tutkinnon osaa. Tässä koulutuksessa pääpaino on viestinnän strategisessa johtamisessa, joten kokonaisuuteen suosittelemme Strategiatyön johtamisen ja Projektien johtamisen -tutkinnon osia.
Kaikille yhteinen tutkinnon osa
Johtajana toimiminen
Valinnaiset tutkinnon osat, joista valitaan kaksi
Strategiatyön johtaminen
Projektin johtaminen
Työyhteisön kehittämisen johtaminen
Henkilöstön ja osaamisen johtaminen
Asiakkuuksien johtaminen
Talouden johtaminen
Tuotanto- tai palveluprosessien johtaminen
Osallistumismaksu sisältää tutkinnon tai tutkinnon osan suorittamisen ja kaikki tutkinnon tai tutkinnon osan kurssit, joille opiskelija osallistuu, sekä oppimateriaalit.
Tämä koulutus on Opetus- ja kulttuuriministeriön osittain rahoittamaa ammatillista lisäkoulutusta. Opiskelija maksaa vain koulutuksen omarahoitusosuuden (eli osallistumismaksun).
Osallistumismaksu laskutetaan yhdessä erässä, ja sen tulee olla maksettuna ennen koulutuksen alkua. Ammatti- ja erikoisammattitutkinnoissa osoitamme ja lähetämme Opetushallituksen ohjeen mukaan koulutuksen laskun opiskelijalle. Jos olet hankkinut rahoituksen Rastor-instituutin www-sivulla osoitetun rahoitusyhtiön kautta, lähetämme laskun rahoitusyhtiölle.
Osallistumisen voi perua ilman peruutuskuluja viimeistään 14 vrk ennen koulutuksen alkua. Alle 14 vrk ennen koulutuksen alkua tehdyistä peruutuksista perimme 50 % koulutuksen hinnasta. Jos osallistumista ei ole peruttu ennen koulutuksen alkua, perimme 100 % koulutuksen hinnasta.
Rastor-instituutin ammatilliset tutkinnot ovat arvonlisäverottomia.
Koulutus on mahdollista opiskella oppisopimuskoulutuksena. Koulutuksen hinta on sama riippumatta siitä, opiskeletko oppisopimuksella tai ilman oppisopimusta. Kysy meiltä lisää!
Tutkinto on mahdollista suorittaa oppisopimuksella tai ilman oppisopimusta. Molemmissa tapauksissa tarvitset työpaikan tai ympäristön, jossa voit osoittaa osaamisesi tarvittavissa työtehtävissä. Oppisopimuskoulutuksessa työnantajasi osallistuu kouluttamiseen, ja sinulle nimetään työpaikaltasi ammattitaitoinen työpaikkaohjaaja.
Oppisopimuskoulutusta varten sinulla täytyy olla:
alan työpaikka, jossa voit kehittää tutkinnon edellyttämää osaamista ja suorittaa tutkintoon kuuluvat näytöt
työaika vähintään 25 tuntia viikossa
työnantajasi suostumus ja tarve kouluttamiseen
työnantajasi valmius osallistua kouluttamiseen työpaikallasi
työpaikaltasi nimetty ammattitaitoinen työpaikkaohjaaja.
Myös yrittäjänä toimivalle voidaan tehdä oppisopimus. Oppisopimuskoulutus sopii kaiken ikäisille.
Tutkinnon suorittaminen oppisopimuksella
Kysy työnantajasi tarve ja suostumus oppisopimuskoulutukseen. Varmista myös, että työnantajasi on valmis osallistumaan kouluttamiseen työpaikalla (työpaikkaohjaaja).
Ilmoittaudu koulutukseen. Valitse ilmoittautumislomakkeen maksuvaihtoehdoissa: "Haen oppisopimuskoulutukseen".
Otamme sinuun yhteyttä ja selvitämme mahdollisuutesi oppisopimukseen.
Sinulle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma.
Solmimme työnantajasi ja sinun kanssasi oppisopimuksen.
Kysy lisää koulutuksen yhteyshenkilöltä!
Vertaistuki ja vertaisoppiminen oli omalla oppimispolullani erittäin merkittävässä roolissa.
Erinomaisesti koottu ja toteutettu kokonaisuus. Kouluttajat olivat aiheensa vankkoja asiantuntijoita, joilta oli ilo oppia.
Suosittelen koulutusta kaikille, jotka haluavat vahvistaa varmuuttaan viestinnän strategisesta johtamisesta. Se sopii kaikille viestinnän ammattilaisille, jotka vastaavat organisaationsa viestinnästä, johtavat verkostoja, projekteja tai hankkeita tai vastaavat laajoista viestinnän kokonaisuuksista.
Koulutus sai aikaan todellista tunnistettavaa muutosta. Se sai ajattelemaan tarvittavia asioita uudella tavalla, järjestelemään arkea selkeämmäksi ja huomaamaan tekemisessä kohtia, jotka voi tehdä myös toisin -paremmin!
Psst! Kollegasi ovat olleet kiinnostuneita myös näistä koulutuksista