Työyhteisön hyvinvointi on olemassaolomme perusta

Lähes 40 vuoden ajan teatterialalla toiminut Varkauden Teatterin johtaja Kari Suhonen on nähnyt muutoksen alan työkulttuurissa. Työvoimakeskeisellä teatterialalla jokaisen yksilön työpanos koostuu asiantuntijuudesta ja erityisosaamisesta suurella persoonalla höystettynä.

Tämä tuo ihan omanlaisen haasteensa työn organisoimiseen, johtamiseen sekä työntekijöiden osaamisten yhteensovittamiseen. Millainen rooli henkilöstön kehittämisellä ja kouluttamisella on tämän haasteen ratkaisemisessa?

varkauden-teatteri-kari-suhonen-600x350.jpg
Varkauden Teatterin johtaja Kari Suhonen.

Teatterialalla ihmistyöllä on valtava merkitys. Jokainen teatteriesitys on rakennettu laajan erityisosaamisen voimin. Vaikka näyttelijät ovat se osa, joka näkyy yleisölle, esitykset syntyvät asiantuntijaorganisaation yhteistyön tuloksena.  Oman panoksensa lopputulokseen antavat mm. käsikirjoittaja, ohjaaja, suunnittelijat sekä hallinnon, markkinoinnin, verstaiden ja näyttämötekniikan ammattilaiset. Tällä kokoonpanolla päästään liikkumaan ihmisten mielenmaisemissa.

Suurista persoonista koostuva asiantuntijaorganisaatio antaa ihan omanlaisensa haasteen johtamiselle.

Yhteiskunnassa ja työelämässä tapahtuvalla murroksella on suuresti vaikutusta myös teatterialaan. Hyvästä johtamistavasta ja reagoinnista kertoo se, että Varkauden Teatteri halusi tarttua asiaan ja päätti lähteä parantamaan työyhteisötaitojaan.

– Käsillä olevan murroksen lisäksi halusimme myös tukea pitempään talossa olleiden ja uusien työntekijöiden ajatusten yhteensovittamista. Näihin haasteisiin lähdimme suunnittelemaan Rastor-instituutin kanssa työyhteisövalmennusta, Kari Suhonen kertoo.

Vain hyvinvoiva henkilöstö voi luoda kiinnostavia esityksiä

Henkilökunnan kouluttaminen ja ammattitaidosta huolehtiminen on aivan ytimessä Varkauden teatterin strategiassa ja tavoitteiden saavuttamisessa.

– Ainoastaan hyvinvoiva henkilöstö, jonka ammattitaidosta pidetään aidosti huolta, pystyy luomaan katsojia kiinnostavia esityksiä, Suhonen sanoo.

Henkilöstön hyvinvoinnilla on suora yhteys katsomoiden tuolirivien täyttymiseen.

Työyhteisövalmennuksen tavoitteena oli vahvistaa ymmärrystä kunkin yksittäisen työntekijän panoksen merkityksestä kokonaisuuteen ja opetella kuuntelemaan kollegoiden ajatuksia ja näkemyksiä. Kun vanha ja uusi todellisuus kohtaavat, yhteentörmäyksen vaara on suuri. Valmennus auttoi tarkastelemaan kriittisesti työn tekemisen ja työkulttuurin päivittämistarpeita.

– Meillä on olemassa käytännön toimintaa ohjaava talon tavat -niminen ohjeistus. Usein käy niin, että tällainen materiaali jää pölyttymään hyllyyn sen laatimisen jälkeen. Valmennuksessa oivalsimme, että talon tavat -ohjeistus ja sen päivitys tulee ottaa mukaan vuosikelloon. Näin pysytään aina ajan tasalla työyhteisön työn tekemisen tavoissa ja voimme päivittää niitä tarpeen mukaan ajan hengen mukaiseksi, Suhonen jatkaa.

Valmennus auttoi tarkastelemaan kriittisesti työn tekemisen ja työkulttuurin päivittämistarpeita.

Siemen on kylvetty otolliseen maahan

Suhonen nostaa hattua korkealle Rastor-instituutille. Hän on vaikuttunut siitä, millä tavalla Varkauden Teatterin tarpeita, toiveita ja ajatuksia kuunneltiin ja ne pystyttiin vielä käytännössä toteuttamaan. Hän havaitsi selkeän pyrkimyksen suunnitella sellainen valmennus, joka nimenomaan palvelee teatterin kaltaista toimijaa. Hän näki myös vaikutuksen henkilöstöön.

– Kokemuksesta voin sanoa, että teatteriväki on hyvin kriittinen koulutusten suhteen ja he näyttävät nopeasti, mikäli eivät koe ajankäyttöään hyödylliseksi. Rastor-instituutin koulutuksessa väkemme oli heti täysillä mukana ja selkeästi arvostivat kouluttajan ammattitaitoa. Huomaan, että koulutus on uponnut, siemen kylvetty otolliseen maahan ja koulutuksen hedelmistä päästään nauttimaan vielä tulevaisuudessa, Suhonen hehkuttaa.


Rastor-instituutin asiakaslupaus on tunnistettava muutos. Tunnistettava muutos tarkoittaa käytännössä sitä, että koulutuksessa saadut opit näkyvät oikeina, konkreettisina muutoksina työntekijän työssä heijastuen koko työyhteisöön. Tehdään tunnistettava muutos myös sinun liiketoiminnassasi!