Aikuisopiskelijan painajaisesta itsensä ylittämiseen

Mielessä pyörii kymmeniä kysymyksiä. Pärjäänkö? Mitä jos en osaakaan? Saanko keneltäkään tukea?

Kaikkein yleisin pelon aihe aikuisopiskelijoidemme keskuudessa Työteknikon koulutusohjelmaan hakeutumista harkitessa tuntuu olevan siihen liittyvä matematiikan ja fysiikan opetus. Onhan suuri osa opiskelijoistamme joskus aiemmin ammattitutkinnon suorittaneita. Ja siitäkin omasta mielestä on jo ikuisuus. Mieleen tulevat ne kouluajat, kun istuttiin pulpetissa ja yritettiin päntätä matematiikkaa. Jollain voi olla jopa traumaattisia kokemuksia johtuen silloisesta ankarasta opettajasta tai vaan siitä, että asiat eivät loksahtaneet kohdalleen – ei sitten millään. Miltä nyt sitten tuntuisi kymmenien vuosien jälkeen vapaaehtoisesti ilmoittautua opiskelemaan samaista ainetta?

Paniikista parhaaseen tulokseen

Eräs opiskelija lähetti minulle ensimmäisen matematiikan tunnin jälkeen viestin tai oikeastaan hätähuutohan se oli;

Moi.
Tiedustelisin mahdollisuuksia päästä lisä/preppaus matikan tunneille. Nyt yön yli nukuttuani tuntuu, että tunnilla kahden tunnin (murtolukujen) jälkeen rupesi tulemaan niin paljon aivan ennen kuulemattomia laskutermejä ja symboleja. Iltapäivällä jäi jo paljon aivan ilmaan roikkumaan moni yhtälö ja termi. Aiemmasta matikan tunnista kulunut 40 vuotta. Ei kansalaiskoulun laskennon tunneilla käsitelty nyt pikajunan nopeudella tulleita asioita lainkaan. Vaikka nyt saatu opetus oli hyvää, en millään pysty sisäistämään niin paljon täysin uutta niin lyhyessä ajassa.

Kävimme viestin jälkeen keskustelua eri mahdollisuuksista, mitä tilanteessa voisi tehdä. Neuvoin häntä ottamaan nyt vaan rauhallisesti asian kerrallaan. Aina voidaan kerrata asioita ja tentinkin voi tarvittaessa uusia vaikka kuinka monta kertaa. Missään tapauksessa ei kannata vielä luovuttaa! Vain kahden kuukauden kuluttua sain samalta opiskelijalta voitonriemuisen viestin;

Moi.
Tasan kaksi kuukautta sitten kirjoittelin aivan hirmu paniikissa. Ensitunti uudenmuotoisen matikan parissa 40 vuoden jälkeen oli aivan kauhea. Mutta tänään oli koepäivä ja en vieläkään meinaa uskoa todeksi, läpäisin painajaisia herättäneen kokeen. Ihmeiden aika ei ole ohi.

Olipas mukava 56-vuotissynttärilahja. Fysiikan opetuksia odotellessa.

Aikuisopiskelusta työkaluja arkeen

Tässähän se nähdään, että aikuisopiskelu on myös suunniteltu nimenomaan aikuisille. Myös motivaatio opiskeluun on usealla aikuisella, jo pitkän urankin tehneellä ammattilaisella, usein ihan toisenlainen kuin nuorena. Silloin moni saattoi miettiä, että mihin minä muka tällaistakin tarvitsen. Pakkopullaa. En edes tiedä mikä minusta tulee isona. Nyt matematiikan voi mieltää työkaluksi (esim. budjetoinnit, kustannuslaskenta ym.) omassa työssään tekniikan alalla esimies- ja asiantuntijatehtävissä toimiville. Opiskelusta saatavan hyödyn ymmärtää aidosti antavan lisäarvoa omaan työhön ja varmuutta omassa ammatissa. Ja miten palkitsevaa onkaan itsensä ylittäminen!

Artikkeli on julkaistu Rastorin verkkosivuilla. Rastor ja Markkinointi-instituutti yhdistyivät 1.1.2020. Uuden yrityksen nimeksi tuli Rastor-instituutti.