Myyntikoulutuksen jälkeen tilauksia satelee – Me&i

Me&i-myyjät rakastavat myyntiä. Kutsumyyntiyritys kouluttaa myyjiään ensimmäisestä päivästä alkaen. Myyntikoulutus on antanut ennen kaikkea itsevarmuutta: koulutus auttaa näkemään oman osaamisensa ja vahvuutensa. Lopulta tulokset näkyvät kasvavana myyntinä. 

Myynnin ammattitutkinnon suorittaneet 46 innostunutta Me&i-myyjää hyödyntävät oppimaansa vaatekutsuilla sekä tuotteiden irtomyynnissä – ja tekevät kaiken koko sydämellä. Rastorin* koulutusasiantuntijat halusivat nähdä, millaisia tuloksia myyntiä rakastavat myyjät saavat aikaan. Oli aika järjestää vaatekutsut Rastorin työntekijöille.

­– Tämä ryhmä oli yksi innostuneimmista ja aina valmiina haastamaan itseään, vaikka osaaminen oli korkealla jo ennestään. Ryhmän kanssa työskentely inspiroi myös meitä työssämme ja koulutuksen räätälöimisessä juuri kutsumyyntiin sopivaksi, kertovat Rastorilta Jaana Sundqvist ja Katriina Nurmio.

Myyntikoulutus lisää itsevarmuutta

Kutsumyyntiyritys Me&i kouluttaa myyjiään ensimmäisestä päivästä alkaen. Sisäisen koulutuksen lisäksi tarjotaan mahdollisuus muun muassa myynnin ammattitutkinnon, merkonomitutkinnon ja tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnon suorittamiseen.

Me&i:n Country Manager Venla Koulu-Salminen kertoo olevansa iloinen, että iso osa pitkään mukana olleista myyjistä lähti mukaan suorittamaan myynnin ammattitutkintoa. Kaikki opiskelun aloittaneet valmistuivat, ja moni on innostunut jatko-opiskeluistakin.

– Koulutus on antanut ennen kaikkea itsevarmuutta kutsumyyjillemme. Ennen harva piti itseään ammattimyyjänä, mutta ammatillisen tutkinnon suorittaminen auttaa näkemään oman osaamisensa ja vahvuutensa, sanoo Product and Campaign Manager Hanne-Kaisa Mikola.
 

Kolme lasta, työt ja koulu kuulostavat varmaan todella suurelta palalta haukata, mutta koulutus mahdollisti kaiken tekemisen samaan aikaan.
Tiia Kulta

Koulutuksen tulos näkyy myynnissä

– Tervetuloa Me&i-vaatekutsuille, vastavalmistunut Me&i-myyjä Tiia Kulta toivottaa vierailleen.

Itsevarmuus, rentous ja iloisuus pulppuavat Kullan esitellessä uutta vaatemallistoa, upeita kuoseja ja laadukkaita kankaita. Vieraat huudahtelevat esityksen lomassa, kenelle uutuusmalliston vaatteet sopivat: sukulaislapselle tai vieressä istuvalle työkaverille. Tuntuu kuin olisi illanvietossa hyvien ystävien kesken.

– Vaatteet ovat toki tärkein myyntivaltti, mutta koulutuksen aikana ymmärsin paremmin, miten paljon vaikutusta on sillä tunnelmalla, jonka pystyn kutsuille luomaan. Kun vieraat rentoutuvat ja heillä on hauskaa, he sovittavat vaatteita, Kulta summaa hyötyjä.

– Mietin koulutuksen aikana paljon irtomyyntiä, ja se nousikin koulutuksen viimeisen puolen vuoden aikana noin puolella. Sosiaalisen median kautta tulee yhä isompi osa tilauksista.

Tiia Kulta, myyntikoulutus
Myyntikoulutus auttoi Tiia Kultaa kutsumyyjänä. Myyntitilanteessa hänestä pulppuavat rentous ja itsevarmuus.

Perhe- ja työelämän yhdistäminen sujuu vaivattomasti

– Kolme lasta, työt ja koulu kuulostavat varmaan todella suurelta palalta haukata, mutta Rastorin koulutus mahdollisti kaiken tekemisen samaan aikaan. Koska koulutus tuki suoraan me&i-myyntiä, helpotti se kokonaisuuden hallintaa, Tiia Kulta kertoo.

­­– Ja nyt pääsette sovittamaan, päättää Kulta kutsun virallisen osuuden, ja vieraat kirjaimellisesti rynnivät vaatetangon luo.

Alkaa sovittaminen ja vaatteiden tilaaminen. Tiia Kulta vaikuttaa tyytyväiseltä – niin koulutuksen kuin kutsujen antiin. Tilauksia satelee, ja edessäpäin siintää Me&i:n ja Rastorin suunnittelema jatkokoulutus.


Artikkeli on julkaistu Rastorin verkkosivuilla. Rastor ja Markkinointi-instituutti yhdistyivät 1.1.2020. Uuden yrityksen nimeksi tuli Rastor-instituutti.