Kuntosalia ei pyöritetä vain rakkaudesta lajiin
Terveyden ja hyvinvoinnin alalle hakeudutaan tyypillisesti rakkaudesta liikuntaan, eikä työntekijöillä useinkaan ole liiketalouden osaamista. Siksi EasyFitillä ja LadyLinella satsataan henkilöstön kaupalliseen koulutukseen. Näin saadaan työntekijöitä, jotka suhtautuvat alaan intohimoisesti ja ymmärtävät samalla, mistä tulos syntyy.
Markkinointi-instituutti* on räätälöinyt EasyFitin ja LadyLinen henkilöstölle kaupallista koulutusta jo kolmen vuoden ajan. Kuntosaliketjut liikuttavat kansaa 60 toimipaikassa eri puolilla Suomea, ja kokoaikaisia työntekijöitä niillä on noin 300.
– Alalle tulevilla ei usein ole vahvaa koulutuspohjaa. On kuitenkin tärkeää, että henkilöstö ymmärtää liike-elämän faktat, kertoo toimitusjohtaja Jyrki Hannula.
Hannula pitää henkilöstön osaamisen kehittämistä tärkeänä myös, koska kuluttajien ostokäyttäytyminen on muuttunut. Ala on nuori, mutta Hannula kuvailee sitä vanhakantaiseksi. Hänestä vanhanaikainen roolitus ei enää toimi hyvinvointialallakaan.
– Nyt jokaisen on ymmärrettävä, miten asiakas tehdään tyytyväiseksi ja mistä myynti syntyy.
Vain räätälöimällä saamme parasta mahdollista itsellemme.
Saliketjujen koulutuskalenterissa ovat vuorotelleet johtamisen ja liiketalouden valmennukset.
– Meille on ensiarvoisen tärkeää, että koulutus on suunniteltu vastaamaan nimenomaan meidän tarpeisiimme. Vain räätälöimällä saamme parasta mahdollista itsellemme, Jyrki Hannula sanoo.
Samaa mieltä on johtamisen valmennukseen osallistunut ja JET-tutkinnon eli johtamisen erikoisammattitutkinnon suorittanut LadyLine Nihtisillan keskusvastaava Kati Hilakivi. Hän piti Markkinointi-instituutin valmennuksen erityisenä ansiona juuri sitä, että sekä sisällöt että kouluttajat puhuttelivat liikunta-alan ammattilaisia.
– Tämä porukka on energistä ja tarvitsee tekemistä, joten pelkkä luennoiminen ei olisi uponnut. Tuntui, että puhuimme kouluttajien kanssa samaa kieltä. Lisäksi tehtävät ja esimerkit olivat meidän toimialaltamme.

Tiimi on nyt parempi
Jyrki Hannula kertoo konkreettisista hyödyistä, joita henkilöstön osaamisen kehittäminen on poikinut.
– Viimeisimmän opiskeluryhmämme lopputyöt ovat tajunnanräjäyttäviä. Työt käsittelevät esimerkiksi sisäistä viestintää ja perehdyttämistä, ja pystymme hyödyntämään niitä suoraan molemmissa ketjuissamme, sekä EasyFitissä että LadyLinella.
Kati Hilakivi kertoo saaneensa valmennuksessa ahaa-elämyksiä. Hän ymmärtää nyt paremmin liiketoimintaa ja sitä, kuinka oma työ vaikuttaa tulokseen ja kasvuun.
Yhteishenki ja työtyytyväisyys ovat parantuneet.
– Lähipäivien jälkeen minulla raksutti koko ajan, se draivi jäi päälle. Töissä vaahtosin tietenkin muille heti, mitä uutta olin oppinut.
Hilakivi katsoo nyt johtamista eri tavalla kuin aiemmin. Valmennuksen käytyään hän ymmärtää varata enemmän aikaa suunnittelutyölle, eivätkä päivät silti veny ylipitkiksi kuten aiemmin.
– Ei olekaan kyse siitä, että minun itse pitäisi tehdä ja osata kaikki. Nyt otan muut mukaan ja jaan vastuuta. Yhteishenki ja työtyytyväisyys ovat parantuneet. Tiimini on nyt parempi, koska oma työtapani on muuttunut, Hilakivi iloitsee.
Artikkeli on julkaistu Markkinointi-instituutin verkkosivuilla. Rastor ja Markkinointi-instituutti yhdistyivät 1.1.2020. Uuden yrityksen nimeksi tuli Rastor-instituutti.